RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maankäytön toteuttamisohjelma
Tekninen lautakunta 25.10.2022 § 149
363/10.00.00.00/2022
Kontiolahden kuntaan on laadittu valtuustokausittain päivitettävä maapoliittinen ohjelma. Nyt ohjelmaa ollaan päivittämässä vuosille 2022-2026. Se sisältää Kontiolahden kunnan maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet sekä määrittelee keskeiset toiminnot, joilla maankäyttöä ja kaavoitusta ohjataan ja hoidetaan.
Nyt Kontiolahden kuntaan on laadittu ensimmäinen maankäytön toteuttamisohjelma, mikä on osa Kontiolahden kunnan maapolitiikkaa ja ohjaa kunnan maankäytön toteuttamista sekä siihen liittyvää päätöksentekoa. Toteuttamisohjelma toimii lähtöaineistona maankäyttöä toteutettaville prosesseille, kuten esimerkiksi kaavoitukselle, maanhankinnalle ja kunnallistekniikan toteuttamiselle. Se toimii myös kunnan kaavoitusohjelmana.
Maankäytön toteuttamisohjelmassa esitetään suunnitelma asunto- ja työpaikkatuotannon kohdistumisesta suunnittelukauden aikana ja sen jälkeen. Lisäksi ohjelmassa esitetään tavoitteita maankäytön suunnittelusta, maanhankinnasta, kaavoituksesta sekä tonttien luovutuksesta. Toteuttamisohjelmassa huomioidaan myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vähähiilinen rakentaminen sekä ekologinen kompensaatio.
Kontiolahden kuntaan ei ole aikaisemmin laadittu maankäytön toteuttamisohjelmaa. Jatkossa ohjelmaa päivitetään joka toinen vuosi hallintokuntien yhteistyönä. Tämä toteuttamisohjelma on luonteeltaan ohjeellinen.
Hallintosäännön 12.6 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy maankäytön toteuttamisohjelman.
Lisätietoja: maankäyttöpäällikkö Marja-Liisa Sykkö, puh. 0400 491 791.
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy liitteenä olevan maankäytön toteuttamisohjelman.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |