Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 15


 

 

Toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäivien toteuttaminen

 

Yhteistyötoimikunta 25.01.2023 § 8 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Henkilöstöhallinnon vuoden 2023 talousarviossa on varattu noin 31 000 euron määräraha henkilöstön virkistystoimintaan. Yhteistyötoimikunta päätti 17.1.2022 määrärahan jakamisesta vuodelle 2022 seuraavasti:

 

- toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäivät  7 200 €

- kaupungin henkilöstöjuhla    7 200 €

- uimahallikäynnit       3 200 €

- kuntosalikäynnit      7 700 €

- elokuvakäynnit       2 400 €

- liikuntavuorot Liehussa, Rantalan koululla ja

tennishallissa    1 000 €

- kansalaisopiston kurssitarjonta    2 300 €

YHTEENSÄ    31 000 €

 

Virkistysmäärärahan suuntaamisella halutaan edelleen tukea työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia, joilla on vaikutusta myös työhyvinvointiin. Määrärahan kohdentamisessa on huomioitava viime vuoden toteuma ja toisaalta eri palvelujen hintojen nousu vuoden 2023 alusta. Koronarajoituksia ei tällä hetkellä ole, mikä vaikuttanee virkistysmäärärahan käyttöä lisäävästi. Uutena kohteena ehdotetaan ohjattua ryhmäliikuntaa kerran viikossa.

 

Seuraavassa taulukossa esitellään vuoden 2022 määräraha ja toteuma kohteittain sekä esitys määrärahan kohdentamisesta vuonna 2023:

 

Kohde

Määräraha vuodelle 2022 (€)

Arvio

toteumasta 2022 (€)

Määräraha vuodelle 2023 (€)

Toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäivät

 

7200

 

2650

 

7000

Kaupungin henkilöstöjuhla

7200

5100

7000

Uimahallikäynnit

3200

2250

2800

Kuntosalikäynnit

7700

6950

7700

Ryhmäliikunta

0

0

2500

Elokuvakäynnit

2400

950

2000

Liikuntavuorot Liehussa ja tennishallissa

 

1000

 

500

 

1000

Kansalaisopiston kurssitarjonta

2300

720

1000

YHTEENSÄ

31000

n. 19120

31000

 

Virkistysmääräraha on tarkoitettu kaikille kaupungin työ- ja virkasuhteisille työntekijöille riippumatta palvelussuhteen pituudesta. Myös osa-aikatyötä tekevät ovat oikeutettuja virkistysmäärärahan käyttöön.

 

Virkistysmäärärahaan sisältyy enintään kaksi elokuvakäyntiä/työntekijä/vuosi. Kausityöntekijöillä on oikeus yhteen elokuvalippuun vuoden aikana.

 

Samalla kalenteriviikolla voi käyttää joko uimahalli- tai kuntosalikäynnin, mutta ei molempia.

 

Toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäiviin on varattu määrärahaa 20 euroa/työntekijä.

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta

- käy keskustelun ja päättää vuoden 2023 virkistysmäärärahan kohdentamisesta sekä

- ohjeistaa kaupungin henkilöstöhallintoa seuraamaan virkistysmäärärahan käyttöä ja tarvittaessa tekemään määrärahan siirtoja kohteesta toiseen määrärahojen käytön edellyttämällä tavalla.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta kävi keskustelun ja päätti vuoden 2023 virkistysmäärärahan kohdentamisesta.

Yhteistyötoimikunta päätti, että toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäiviin varataan määrärahaa 25 euroa/ työntekijä.

Yhteistyötoimikunta ohjeistaa kaupungin henkilöstöhallintoa seuraamaan virkistysmäärärahan käyttöä, ja tarvittaessa tekemään määrärahan siirtoja kohteesta toiseen määrärahan käytön edellyttämällä tavalla.

Yhteistyötoiminta käsittelee toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäiviin liittyvää ohjeistusta seuraavassa kokouksessa.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi

 

 

 

Yhteistyötoimikunta 13.02.2023 § 15  

54/01.04.04.00.00/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäivien tarkoituksena on lisätä työyksiköiden yhteisöllisyyttä. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni pääsisi vaikuttamaan jo suunnitteluvaiheessa virkistyspäivän sisältöön ja osallistumaan sen suunnitteluun. Tämän vuoksi toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäiviin kohdistettua määrärahaa ei voi käyttää pelkkään ruokailuun vaan ohjelma on rakennettava edellä mainitut periaatteet huomioiden.

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta

- käy keskustelun toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäiviin liittyvästä ohjeistuksesta ja

- toteaa, että virkistyspäiviin kohdennettua määrärahaa ei voi käyttää pelkkiin ruokailuihin, ja virkistyspäivien suunnittelun tulee olla mahdollisimman osallistavaa siten, että henkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa virkistyspäivän sisältöön.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta

- kävi keskustelun toiminta- ja työyksiköiden virkistyspäiviin liittyvästä ohjeistuksesta ja

- totesi, että virkistyspäiviin kohdennettua määrärahaa ei voi käyttää pelkkiin ruokailuihin, ja virkistyspäivien suunnittelun tulee olla mahdollisimman osallistavaa siten, että henkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa virkistyspäivän sisältöön.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,

 sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi