Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 240


4 Lieksan kaupunginhallitus §404/4.12.2017

 

 

Lieksan Vanhaintaloyhdistys ry:n lainan lyhennysohjelman muutos

 

Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 240  

433/02.05.03.00.01/2023  

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Lieksan Vanhaintaloyhdistys ry:n hallitus on lähestynyt lainanlyhennysohjelman muutosesityksellä Lieksan kaupunkia. Kaupunginhallitus on myöntänyt Lieksan Vanhaintaloyhdistys ry:lle n. 307 000 euron lainan 4.12.2017 § 404, josta on jäljellä lainapääomaa n. 111 000 euroa. Lainaerät on maksettu 6/2023 asti. Muutosta haetaan 7/2023 erästä lukien.

 

Yhdistyksen hallitus on 16.5.2023 päivätyn pöytäkirjan mukaan päättänyt hakea muutosta siten, että lainanlyhennys olisi puolet nykyisestä kuukausilyhennyksen määrästä laina-ajan loppuun saakka. Näin ollen laina-aikaa jatkettaisiin 33 kuukaudella, lainaehtojen muutoin pysyessä ennallaan. Laina-aika päättyy nykyisellä takaisinmaksuohjelmalla maaliskuussa 2026.

 

Lainaehtojen muutosta hakija perustelee kulurakenteen nousulla vuoden 2022 aikana yleisen maailmantilanteen muuttumisen myötä. Lisäksi osassa kohteita vuokrausaste on ollut alhainen kohteiden asuntojen vähentyneen kysynnän vuoksi. Kysynnän vähyyteen on vaikuttanut mm. asuntojen kunto ja sopivuus ikäihmisten asumistarpeeseen.

 

Lieksan Vanhaintaloyhdistys ry:n taloustilanne lainan takaisinmaksun osalta on haastava, johtuen osaltaan viitekoron (Euribor 12 kk) noususta. Korontarkistus päivä on ollut 16.7.2023. Aiempi kokonaiskorko oli 4,015 %, kun se heinäkuun 2023 jälkeen on 7,150 %.

 

Lieksan Vanhaintaloyhdistys ry:llä on tilinpäätöksen 2022 mukaan taseessa vierasta pääomaa yhteensä n. 1,38 milj. euroa. Muut pitkäaikaiset lainoittajat ovat Pohjois-Karjalan Osuuspankki ja Valtiokonttori.

 

Lieksan Vanhaintaloyhdistyksen sääntöjen mukaan hallitus johtaa ja hoitaa yhdistyksen asioita. Hallituksen tulee olla toiminta- ja ratkaisukykyinen kaikissa tilanteissa. Hallituksen tulisi mm. laatia kaupungin myöntämän lainan laina-ajalle ja nyt pyydetyn laina-ajan pidennyksen ajalle toiminnan ja talouden tervehdyttämissuunnitelma niin, että vieraan pääoman takaisinmaksut onnistuvat. Yhdistyksen hallituksen kokoonpanoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota syksyn sääntömääräisessä kokouksessa.

 

Kokonaistilanne huomioiden kaupungin myöntämän lainan lyhennyssuunnitelman muutos ajalle 7-12/2023 on perusteltua. Muutos koskee lyhennyserän lainapääoman määrää, joka on nyt 3324,959 euroa ja joka on muutoksen ajan 1662,48 euroa kuukaudessa. Muut lainan ehdot pysyvät ennallaan. Lainan takaisinmaksuun voidaan palata sen jälkeen, kun yhdistyksen hallitus on toimittanut em. suunnitelman koko jäljellä olevalle laina-ajalle mahdollisine pidennyksineen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

1. Lieksan Vanhainkotiyhdistys ry:lle 4.12.2023 § 404 myönnetyn lainan kuukausierää muutetaan määräajaksi, ajalle 1.7.-31.12.2023, 1662,48 euroon kuukaudessa muiden lainaehtojen pysyessä ennallaan

2. Lieksan Vanhainkotiyhdistyksen hallitusta pyydetään toimittamaan toiminnan ja talouden tervehdyttämissuunnitelma koko jäljellä olevalle laina-ajalle mahdollisine pidennyksineen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että

1. Lieksan Vanhainkotiyhdistys ry:lle 4.12.2023 § 404 myönnetyn lainan kuukausierää muutetaan määräajaksi, ajalle 1.7.-31.12.2023, 1662,48 euroon kuukaudessa muiden lainaehtojen pysyessä ennallaan

2. Lieksan Vanhainkotiyhdistyksen hallitusta pyydetään toimittamaan toiminnan ja talouden tervehdyttämissuunnitelma koko jäljellä olevalle laina-ajalle mahdollisine pidennyksineen.

 

 Merkittiin, että Susanna Saastamoinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.45.

 

 

Lisätietoja Talousjohtaja Hannele Pöykkölä, p. 040 1044 020,

 sähköposti hannele.poykkola(at)lieksa.fi