Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 36

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan kokousajat, kokousten pitäminen ja pöytäkirjanpitäjä toimikaudelle 2021-2025

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 07.09.2021 § 33 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

Hallintosäännön 131 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja
paikan.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 31 §:n mukaan johtokunta ratkaisee asian esittelystä.
Esittelijänä on laitoksen johtaja. Johtokunta voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman esittelyä.

Hallintosäännön 152 §:n mukaan pöytäkirjanpitäjänä toimii lautakunnan
tai muun toimielimen nimeämä henkilö.

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päättää, että johtokunnan kokoukset pidetään tarpeen mukaan kuukauden toinen tiistai klo 15.30 alkaen kokoushuone Pielisessä, Pielisentie 3, I krs, tai tarvittaessa etä- tai hybridikokouksina.

Pöytäkirjanpitäjänä toimii Tiina Immonen ja sijaisena Sari Leinonen.
Pöytäkirja kirjoitetaan kokouksessa ja tarkastetaan kokouksen jälkeen.

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päätti, että johtokunnan kokoukset pidetään tarpeen mukaan kuukauden toinen tiistai klo 15.30 alkaen
kokoushuone Pielisessä, Pielisentie 3, I krs, tai tarvittaessa etä- tai
hybridikokouksina.

Pöytäkirjanpitäjänä toimii Tiina Immonen ja sijaisena Sari Leinonen.
Pöytäkirja kirjoitetaan kokouksessa ja tarkastetaan kokouksen jälkeen.

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,
sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 04.06.2024 § 36  

674/00.00.01.00.09/2021  

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

1.5.2024 voimaan tulleen hallintosäännön 129 §:n mukaan toimielin
päättää kokoustensa ajan ja paikan.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta on päättänyt 07.09.2021 §:ssä 33

  että johtokunnan kokoukset pidetään tarpeen mukaan kuukauden toinen tiistai klo 15.30 alkaen kokoushuone Pielisessä, Pielisentie 3, I krs.

Lieksan kaupunginvaltuusto on päättänyt kokouksessaan 27.5.2024 §:ssä 27 lakkauttaa Kuntatekniikkaliikelaitoksen 1.1.2025 alkaen, ja lakkauttaa Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan 1.1.2025 alkaen.
 
  Kuntatekniikkaliikelaitoksen alustaviksi kokousajankohdiksi esitetään
loppuvuodelle 2024 seuraavat kokousajankohdat:

Keskiviikko  21.08.2024 klo 13.00
Tiistai           10.09.2024 klo 15.30
Torstai          10.10.2024 klo 15.30
Tiistai             03.12.2024 klo 15.30

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii
toimistosihteeri Tiina Immonen ja hänen varallaan hallintosihteeri
Marika Hyvärinen.

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päättää, että loppuvuoden 2024 alustavat kokousajankohdat ovat seuraavasti:

Keskiviikko 21.08.2024 klo 13.00
Tiistai 10.09.2024 klo 15.30
Torstai  10.10.2024 klo 15.30
Tiistai  03.12.2024 klo 15.30

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen, ja kutsua kokouksen koolle, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi.

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii
toimistosihteeri Tiina Immonen ja hänen varallaan hallintosihteeri
Marika Hyvärinen.

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päätti, että loppuvuoden 2024 alustavat kokousajankohdat ovat seuraavasti: