Dynasty tietopalvelu
Lieksan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 304


 

Työllistämisen kuntalisä 1.1.2025 alkaen

 

Kaupunginhallitus 09.12.2024 § 304  

683/14.07.00.00/2024  

 

Valmistelija Työllisyyspalveluvastaava, elinvoimajohtaja

 

Lieksan kaupungilla on ollut käytössä työllistämisen kuntalisä vuodesta 2015 lähtien (sosiaali- ja terveyslautakunta 01.09.2015 § 80 ja kaupunginhallitus 23.01.2017 § 28 ja 22.1.2018 § 28). Työllistämisen kuntalisän kriteereitä ja mallia on muokattu viimeksi vuonna 2018 ja tavoitteena on ollut työttömyyden ennaltaehkäisy. Kuntalisä on ollut harkinnanvarainen ja sitä on myönnetty määrärahojen puitteissa.

 

Vuonna 2024 Lieksan kaupungilla kuntalisän suuruus on ollut 350 €/kk, tukea on myönnetty kriteerien täyttävien työttömien työllistämiseen 4-35 viikon ajaksi eli työssäoloehdon täyttymiseen saakka. Kuntalisän lisäksi on työnantajalla ollut mahdollisuus hakea myös palkkatukea.

 

Palkkatukityötä ei enää lueta työssäoloehdon täyttymiseen 2.9.2024 lähtien. 1.1.2025 jälkeen ei myöskään huomioida palkkatuettua työtä kuntaosuuslistalla, joten työllistämisen kuntalisän kriteereitä on maakunnallisesti päätetty muuttaa siten, että palkkatuetussa työssä olevien työntekijöiden osalta tukea myönnetään ainoastaan poikkeustilanteissa. Työssäoloehdon täyttymiseen vaaditaan 12 kk työsuhde ilman palkkatukea.

 

Toimintaympäristön muutoksessa ja haastavassa työmarkkinatilanteessa kaupungin on perusteltua tarjota työnantajille palveluita ja tukea, jotka edistävät myös työttömien lieksalaisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille.

Pohjois-Karjalan uusi työllisyysalue aloittaa toimintansa vuoden 2025 alusta, ja maakunnan käytäntöjä on hyvä tarkastella jatkossa yhtenäisenäkin kokonaisuutena.

 

Kuntien toteuttaman työhönvalmennuksen ja kuntalisän yhdistelmä edistää työttömän työnhakijan polkua tuettujen välityömarkkinoiden kautta työhön ja opiskelemaan tai osaamisen perusteella suoraan avoimille työmarkkinoille. Kuntalisä sujuvoittaa työhönvalmennuspalvelusta työhön siirtymistä ja lisää omalta osaltaan valmennustyön vaikuttavuutta.

 

Johtuen edellä mainituista muutoksista on työllistämisen kuntalisä muutettava vastaamaan 1.1.2025 tilannetta. Valmistelua on tehty maakunta- ja Pielisen Karjalan työllisyysalueen tasolla. Pielisen Karjalan palvelualueen muut kunnat ovat myös valmistelemassa kuntalisää myönteisenä, eli koko Pielisen Karjalan alueen malli olisi yhtenäinen näiltäkin osin.

 

 

 

Työllistämisen kuntalisän kohderyhmä ja myöntämisen kriteerit 2025:

 

Työllistämisen kuntalisän kohderyhmänä ovat vähintään 12 kuukautta työttömänä työnhakijana olleet alle 62-vuotiaat lieksalaiset.

 

Kuntalisää voidaan myöntää enintään 600 euroa kokonaista kalenterityökuukautta kohti ilman palkkatukea oleviin työsuhteisiin. Edellytyksenä on, että työsopimuksen säännöllinen viikkotyöaika on vähintään 32 tuntia. Kuntalisää voidaan myöntää ilman palkkatukea toteutuneen työsuhteen perusteella vähintään neljän ja enintään kuuden työkuukauden ajalta. Tällöin myönnettävän kuntalisän suuruus voi vaihdella työkuukausien mukaan 2400-3600 euron välillä.

 

Palkkatuetussa työsuhteessa kuntalisää voidaan myöntää neljän työkuukauden ajalta 2400 euroa järjestöille, säätiöille ja seurakunnille, joille työvoimaviranomainen on myöntänyt 50 % tai 70 % palkkatuen. Kuntalisää ei myönnetä 100 %:n palkkatuella toteutuneen työn perusteella. Muille työnantajille kuntalisää ei myönnetä, mikäli työnantaja saa myös palkkatukea. Työntekijältä otetaan suostumuslomake tiedonvaihtoon ja kohderyhmätarkastuslomake, jolloin saadaan työsuhteeseen liittyvät tiedot Pohjois-Karjalan työllisyysalueelta ja varmistetaan tietosuoja työnantajan ja Lieksan kaupungin välillä.

 

Kuntalisän myöntämisen muut perusteet:

 

-          Työllistämisen kuntalisä voidaan myöntää kaikkien toimialojen työnantajille, mutta ei yksityishenkilöille. Kuntalisää ei kuitenkaan myönnetä valtiolle, hyvinvointialueille, kunnille eikä kuntien osaomistamille konsernikuntayhtymille tai -yhtiöille.

-          Yhdelle työnantajalle voidaan vuodessa myöntää kuntalisää enintään kolmen eri henkilön työsuhteiden perusteella.

-          Kuntalisää ei myönnetä, jos työnhakija on ollut kaupungilla velvoitetyössä tai kuntalisä on myönnetty kolmen edellisen kalenterivuoden aikana jollekin työnantajalle.

-          Kuntalisää ei myönnetä vuokratyöhön, eikä provisiopalkkaiseen työhön.

-          Haku viimeistään kuukauden sisällä työsuhteen alkamisesta, mutta voi hakea myös ennakkoon.

 

Lieksan kaupungin työllisyyspalveluiden kustannuspaikalle 2270 on budjetoitu 25.000 € määräraha kuntalisään vuodelle 2025.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä työllistämisen kuntalisän periaatteet 1.1.2025 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä työllistämisen kuntalisän periaatteet 1.1.2025 alkaen.

 

 

Lisätietoja Työllisyyspalveluvastaava Raija Schroderus, p. 040 1044 312,

 sähköposti raija.schroderus(at)lieksa.fi

 

 Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen, 040 1044 001,

sähköposti pirre.seppanen(at)lieksa.fi