RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 20.08.2025/Pykälä 49
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Metsähallituksen Ylä-Kolin vesihuoltoverkoston ja laitteiston luovutussopimus
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 20.08.2025 § 49
517/14.05.00.00/2025
Valmistelija Vesihuoltopäällikkö
Metsähallituksella ja Lieksan kaupungilla on ollut Ylä-Kolin alueen vesi- ja viemäriverkoston hallintaan liittyen sopimus, joka on päättynyt 2019. Sopimuksen päätyttyä sekä sen siirtymäajan jälkeen Vesihuoltoliikelaitos ja Metsähallitus ovat aloittaneet keskustelut sopimuksen mukaisten vesihuoltoverkostojen ja laitteistojen hallintaoikeuden siirrosta.
Luovutettavat rakenteet ovat lähtötilanteessa Suomen valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa (siirtyneet maiden hallinnansiirron yhteydessä Metsäntutkimuslaitokselta v. 2008). Sopimukset yksityisten maanomistajien kanssa on tehty maanvuokrasopimuksina Kolin Hiiden vesiosuuskunnan nimiin, ja ne ovat edelleen siirtyneet Lieksan kaupungille osuuskunnan toiminnan siirtyessä Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitokselle.
Metsähallitus ja Lieksan kaupungin vesihuoltoliikelaitos ovat yhtä mieltä luovutuksesta ja hallintaoikeuden siirrosta Lieksan kaupungille. Luovutuksen yhteydessä tehdään erillinen vesi- ja viemäriverkoston, sekä siihen liittyvien rakenteiden pitämiseen oikeuttava käyttöoikeussopimus valtion maille.
Rakenteiden ja teknisten laitteiden arvo luovutushetkellä katsotaan käyttöarvoksi. Luovutus tehdään toimintojen (ylläpito, huolto) järkevöittämiseksi molempien sopimusosapuolten näkökulmasta.
Esittelijä Vesihuoltopäällikkö
Päätösehdotus Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää:
1. hyväksyä Metsähallituksen Ylä-Kolin vesihuoltoverkoston ja laitteiston luovutussopimuksen liitteen mukaisesti
2. valtuuttaa vesihuoltopäällikön tekemään ja hyväksymään sopimukseen teknisluonteisia muutoksia
3. valtuuttaa vesihuoltopäällikön allekirjoittamaan sopimuksen
Päätös Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päätti:
1. hyväksyä Metsähallituksen Ylä-Kolin vesihuoltoverkoston ja laitteiston luovutussopimuksen liitteen mukaisesti
2. valtuuttaa vesihuoltopäällikön tekemään ja hyväksymään sopimukseen teknisluonteisia muutoksia
3. valtuuttaa vesihuoltopäällikön allekirjoittamaan sopimuksen
Lisätietoja vesihuoltopäällikkö Ville Nevalainen, p. 040 1044 850,
sähköposti ville.nevalainen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |