RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 274
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lääkehoidon toteuttamisesta maksettava lisä
Kaupunginhallitus 22.09.2025 § 274
611/01.02.01.01.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto on 25.1.2017 § 5 tehnyt päätöksen henkilökohtaisesta palkanlisästä päivähoidossa tai perusopetuksessa lapsen diabeteksen hoitotoimenpiteisiin osallistuvalle lastenhoitajalle tai koulunkäynninohjaajalle. Henkilöstöjaosto päätti korottaa ao. työntekijöiden henkilökohtaista palkkaa 40 euroa kuukaudessa siinä tapauksessa, että henkilö hoitaa sellaista lapsen lääkehoidon toteutusta, johon vaaditaan terveydenhuollon ammattihenkilön koulutus ja että henkilöllä on terveydenhuollon ammattihenkilön, esim. lähihoitajan koulutus.
KVTESin ja OVTES osio G:n piirissä olevaa henkilöstöä koskeva tasopalkkajärjestelmä tulee voimaan 1.10.2025. Järjestelmä sisältää kaksi valtakunnallista tasolisää, joista toista maksetaan opiskelijan ohjauksesta ja toista lääkehoidon toteutuksesta. Tasolisä on osa varsinaista palkkaa, joka vaikuttaa myös työkokemuslisään.
Lääkehoidon toteuttamisesta maksetaan tasolisää nimetylle lastenhoitajalle/lähihoitajalle. Tehtävän suorittaminen vaatii lääkeluvan ja perustuu lääkehoitosuunnitelman. Tasolisän maksamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on lääkelupa. Lääkehoidon toteutuksesta maksetaan tasolisää myös varhaiskasvatuksen työntekijälle tai koulun/oppilaitoksen koulunkäynninohjaajalle, joka toteuttaa lapselle lääkärin määräämää lääkehoitoa. Tällöin lääkehoidon säännöllinen toteuttaminen perustuu työntekijän perehdytyksen ja osaamisen varmistamiseen. Tasolisää maksetaan ainoastaan, jos yksikössä ei ole lääkeluvallisia lähihoitajia.
Lääkehoidon tasolisän euromääräksi esitetään tasopalkkajärjestelmään siirtymisen yhteydessä 50 euroa. Kyseinen tasolisä sisältää myös diabeteksen hoitotoimenpiteiden toteuttamisen. Jatkossa tämä tasolisä korvaisi henkilöstöjaoston aiemmin päättämän 40 euron henkilökohtaisen palkanlisän.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää kumota kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston päätöksen 25.1.2017 § 5, koska 1.10.2025 käyttöön otettava tasopalkkajärjestelmä sisältää valtakunnallisen lääkehoidon toteuttamisen tasolisän.
Päätös Kaupunginhallitus päätti kumota kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston päätöksen 25.1.2017 § 5, koska 1.10.2025 käyttöön otettava tasopalkkajärjestelmä sisältää valtakunnallisen lääkehoidon toteuttamisen tasolisän.
Lisätietoja Hallintojohtaja Sari Leinonen, p. 040 1044 005,
sähköposti sari.leinonen(at)lieksa.fi
| Edellinen asia | Seuraava asia |