RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 83
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointilautakunnalle tiedoksi
Hyvinvointilautakunta 17.05.2022 § 83
Valmistelija Hyvinvointijohtaja
- Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 12.4.2022 tehdyllä päätöksellä (OKM/253/520/2022) valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2022-2023 152 000€, josta omarahoitus on 20%, eli 30 400€. Avustuksen käyttöaika on 1.8.2022- 31.12.2023.
Valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea. Avustus käytetään resurssiopettajien ja koulunkäynninohjaajien palkkaamiseen.
- Rantalan koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskyselyn tulokset ovat valmistuneet. Kysely suunnattiin sekä toiminnassa mukana oleville lapsille että heidän huoltajilleen.
Lasten vastausten mukaan mukavinta toiminnassa on ollut ulkoilu, piirtäminen, leikkiminen sekä liikunta. Kehittämisehdotuksiksi lapset ehdottivat enemmän retkiä, ulkoilua ja askartelua sekä useammin elokuvia.
Lasten esittämät arvioinnit olivat kokonaisuutena erittäin hyviä. Vastaajien määrä oli12. Kolmiportaisella asteikolla arvioiduissa väittämissä liki kaikissa lapset antoivat selkeästi eniten parhaita arvosanoja seuraavissa väittämissä: viihdyn iltapäiväkerhossa (11), välipala on hyvä (10), tulen toimeen iltin aikuisten kanssa (9), tulen toimeen muiden lasten kanssa (11), myönteinen suhtautuminen iltapäivätoiminnan sääntöihin (9), toimintaan sisältyvä ulkoilu (11) sekä iltapäivätoiminnan liikuntatuokiot (10). Selkeästi heikoin palaute tuli väitteeseen, joka koski omaa tilaa ja rauhaa ilttiksessä. Väitteessä parhaan arvion antoi viisi lasta ja kuusi ei valikoi kolmiportaisesta asteikosta keskimmäisen vaihtoehdon.
Lasten vanhempien vastauksissa (yhteensä 16 kpl) 9 vastaajaa antoi toiminnan yleisarvosanaksi 10, 5 vastaajaa antoi yleisarvosanaksi 9 ja yksittäiset vastaukset kirjautuivat myös arvosanoille 8 ja 7.
Tuloksista laaditut yhteenvedot ovat luettavana sähköisissä kokousmateriaaleissa.
- Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 10.5.2022 tehdyllä päätöksellä (OKM/639/520/2022) varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamisen edistämiseksi vuosille 2022-2023 16 000€, josta omarahoitus on 4 000€. Avustuksen käyttöaika on 1.8.2022- 31.12.2023.
Varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamista on päivitettävä vastaamaan inkluusion sekä kolmiportaisen tuen mallin edellytysten mukaisesti siten, että syntyy selkeä näkemys, miten lapsen osallisuus, oikeus oppia sekä toimia osana vertaisryhmää toteutuvat lapsen edun mukaisesti tuen tasosta riippumatta. Avustuksella toteutetaan koulutusta varhaiskasvatuksen henkilöstölle verkko- ja lähitapaamisten muodossa.
- Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Lieksan kaupungille (ISAVI/2533/2022) erityisavustusta harrastamisen Suomen mallin toteutukseen 30 000€, josta omarahoitus on 6 000€.
Avustus käytetään kerhotoiminnan toteuttamiseen koulupäivän yhteydessä yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tavoitteena on innostaa lapsia harrastuksiin ja mahdollistaa koulukuljetuksessa olevienlasten harrastaminen. Avustuksen käyttöaika on 1.8.2022-31.7.2023.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi
Päätös Merkittiin tiedoksi
Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, puh. 0401044101
sähköposti arto.sihvonen@lieksa.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |