Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 89


 

 

Valtuustoaloite polkupyörätelineistä Kaupunginniemen satama-alueelle

 

Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 60 

 

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Kaupunginniemen sataman alue varustettaisiin riittävällä määrällä polkupyörätelineitä. Alun perin ajatus on tullut kuntalaisilta. Alue on suosittu pyöräilykohde ja nyt pyörät asetellaan mikä minnekin, jopa pitkin nurmialueita. Telineet palvelevat pyöräileviä kuntalaisia ja vaikuttavat edistävästi alueen viihtyisyyteen.

 

Anne Kaarina Keronen

 

Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 11.10.2022 § 46 

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

 

Kuntatekniikkaliikelaitos on selvittänyt Kaupunginniemen satama-alueelle soveltuvien polkupyörätelineiden malli- ja hintatietoja. Perusmallin polkupyörätelineet olisivat malliltaan ja hinta-laatu-suhteeltaan edullisin ja käyttötarpeeltaan soveltuvin vaihtoehto saatavilla olevista pyörätelineistä satama-alueelle. Liikelaitoksen tarkastelun perusteella riittävä määrä polkupyörätelineitä on 2-5 kappaletta 5-10 pyöräpaikan telineitä. Telineet hankittaisiin kesäkaudelle 2023 kaupungin käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti. Alustava arvio polkupyörätelineiden hankintakustannuksista on noin 2000-3000 euroa.

 

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päättää antaa kaupunginhallitukselle esittelytekstin mukaisen lausunnon Kaupunginniemen satama-alueen polkupyörätelineitä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päätti antaa kaupunginhallitukselle esittelytekstin mukaisen lausunnon Kaupunginniemen satama-alueen polkupyörätelineitä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi

 

 

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 319 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan lausunnon vastaukseksi Kaupunginniemen satama-alueen polkupyörätelineitä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan lausunnon vastaukseksi Kaupunginniemen satama-alueen polkupyörätelineitä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 31.10.2022 § 89  

471/00.02.00.03/2022  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan lausunnon vastaukseksi Kaupunginniemen satama-alueen polkupyörätelineitä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnan lausunnon vastaukseksi Kaupunginniemen satama-alueen polkupyörätelineitä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi