Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lieksan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/lieksa/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 90


 

 

Valtuustoaloite kevyen liikenteen väylien kunnostamisesta

 

Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 58 

 

 

"Kuntalaisten hyvinvointiin kuuluvat olennaisesti kaikkinaiset ennaltaehkäisyyn liittyvät toimenpiteet. Lieksa on kaunis ja viihtyisä kaupunki, jonka keskusta on tiivis, palvelut ovat hyvin saavutettavissa kävellen tai pyöräillen. Kaupungin asukkaista melkoinen osa asuu 10 km säteellä Lieksan keskustasta.

 

Kevyenliikenteen väyläverkostoa on rakennettu runsaasti teiden yhteyteen ja puistojen alueelle. Kevyenliikenteen väylien kunto on kuitenkin viime vuosina päässyt rapistumaan. Esitämme, että kaupunki selvittää kevyenliikenteen väylien tilanteen ja ryhtyy pikaisesti saattamaan ne asianmukaiseen kuntoon.

 

Pyöräily on meille monille varsin sopiva liikkumismuoto käydessämme asioinnilla sekä ylläpitäessämme hyvinvointia, lisäksi se on ympäristö- ja ilmastoystävällinen liikkumismuoto."

 

Tarja Kärkkäinen

Matti Taponen

Jouni Karppinen

Eero Kärkkäinen

Pertti Turunen

Sari Kangas

Maija Kaverinen

Solja Törnqvist

Seppo Tossavainen

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta 11.10.2022 § 45 

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö

 

Lieksan kaupungin kuntatekniikkaliikelaitoksella on hoidettavana noin 120 kilometriä kaupungin kevyen liikenteen väyliä. Väyliä on kunnostettu katusaneerausten yhteydessä ja vuosittain päällysteohjelman mukaisesti. Viimeisimmät kevyen liikenteen väylien saneeraukset valmistuivat Koski-Jaakon kadulla (välillä Pielisentie-Kainuuntie) ja Sammonkadulla. Katusaneeraukset parantavat kaupungin jalankulku- ja pyörätieverkkoa sekä katuympäristön turvallisuutta.

 

Infrarakentamisen kustannukset ovat nousseet huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Kustannusten nousulla on vaikutusta muun muassa saneerauskohteiden investointisuunnitteluun ja -kohteiden toteutukseen kuten kevyen liikenteen väylien kunnostuksiin.

 

Lieksan kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyö aloitettiin kevään aikana ja päivitetty suunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2023. Suunnitelmassa otetaan huomioon kävely ja pyöräily muun muassa saavutettavuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Päivitystyön tulosten perusteella on mahdollista hankkia kaupungin hallinnoimien kevyen liikenteen väylien kuntokartoitus kaupungin käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti. Kartoituksella voidaan selvittää alustavia kunnossapito- ja korjausaikatauluja kevyen liikenteen väylille niiden kuntotarpeiden mukaan. ELY:n ylläpitämien kevyen liikenteen väylien osalta kaupunki antaa ELY:lle palautteen liikenneturvallisuussuunnittelun aikana.

 

Esittelijä Kuntatekniikan päällikkö

 

Päätösehdotus Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päättää antaa kaupunginhallitukselle esittelytekstin mukaisen lausunnon kevyen liikenteen väylien kunnostamista koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta päätti antaa kaupunginhallitukselle esittelytekstin mukaisen lausunnon kevyen liikenteen väylien kunnostamista koskevaan valtuustoaloitteeseen.

 

 

Lisätietoja Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi

 

 

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 320 

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja, kuntatekniikan päällikkö

 

Kevyen liikenteen väylät ovat todella suosittuja liikuntapaikkoja Suomessa.

Väylien kunnossapito on mitä tehokkainta ennakoivaa terveydenhoitoa ja samalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Hyvässä ja turvallisessa kunnossa olevat kevyen liikenteen väylät soveltuvat kaikenikäisten kuntalaisten liikkumiseen niin jalkaisin kuin polkupyörällä ja muilla ympäristöystävällisillä liikkumisvälineillä.

 

Kävelyn ja pyöräilyn lisäämisellä voidaan terveyshyötyjen lisäksi parantaa ympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Liikkumistapojen muutoksella lisäksi voidaan hillitä liikenteen ruuhkautumista, melua, päästöjä ja liikenteen kustannuksia.

 

Lasten omatoiminen liikkuminen koulu- ja harrastusmatkoilla on jo nyt yleistä. Kun koulureitit ovat kunnossa, lapsia voidaan kannustaa liikkumaan lyhyitä matkoja omatoimisesti. Lapset oppivat liikennesäännöt parhaiten käytännössä, ja terveyttä edistävät liikkumismuodot voidaan saada tarttumaan myös aikuisiin, jotka käyttävät väyliä työmatka- ja asiointiliikkumisessa kuntoliikunnan lisäksi.

 

Kuntien valtionosuusjärjestelmän yhdeksi tekijäksi tulee vuoden 2023 alusta alkaen ns. HYTE-kerroin. HYTE-kerroin on kannustin, joka tarkoittaa, että kuntien rahoituksen valtionosuuden suuruus määräytyy osaksi niiden tekemän hyvinvoinnin edistämistyön mukaan. Tällä halutaan varmistaa kuntien aktiivinen toiminta asukkaidenhyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi myös sote-uudistuksen jälkeen. Liikunnan edistäminen on yksi järjestelmään kuuluvista, toimintaa kuvaavista prosessi-indikaattoreista.

 

Lieksan kaupungin kuntatekniikkaliikelaitoksella on hoidettavana noin 40 kilometriä kaupungin kevyen liikenteen väyliä. Väyliä on kunnostettu katusaneerausten yhteydessä ja vuosittain päällysteohjelman mukaisesti. Viimeisimmät kevyen liikenteen väylien saneeraukset valmistuivat Koski-Jaakon kadulla (välillä Pielisentie-Kainuuntie) ja Sammonkadulla. Katusaneeraukset parantavat kaupungin jalankulku- ja pyörätieverkkoa sekä katuympäristön turvallisuutta.

 

Infrarakentamisen kustannukset ovat nousseet huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Kustannusten nousulla on vaikutusta muun muassa saneerauskohteiden investointisuunnitteluun ja -kohteiden toteutukseen kuten kevyen liikenteen väylien kunnostuksiin.

 

Lieksan kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyö aloitettiin kevään aikana ja päivitetty suunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2023. Suunnitelmassa otetaan huomioon kävely ja pyöräily muun muassa saavutettavuuden ja turvallisuuden näkökulmasta. Päivitystyön tulosten perusteella on mahdollista hankkia kaupungin hallinnoimien kevyen liikenteen väylien kuntokartoitus kaupungin käytettävissä olevien määrärahojen mukaisesti. Kartoituksella voidaan selvittää alustavia kunnossapito- ja korjausaikatauluja kevyen liikenteen väylille niiden kuntotarpeiden mukaan. ELY:n ylläpitämien kevyen liikenteen väylien osalta kaupunki antaa ELY:lle palautteen liikenneturvallisuussuunnittelun aikana.
 

Osana liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyötä huomioidaan keskeisimmät lasten ja nuorten sekä aikuisten asiointi- ja työmatkoilla käyttämät kevyen liikenteen reitit kaupungin omassa suunnittelussa sekä palautteessa, joka annetaan ELY:lle sen ylläpitämistä väylistä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy esittelytekstin mukaisen lausunnon vastaukseksi valtuustoaloitteeseen kevyen liikenteen väylien kunnostamisesta.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy esittelytekstin mukaisen lausunnon vastaukseksi valtuustoaloitteeseen kevyen liikenteen väylien kunnostamisesta.

 

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi

 

 Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi

 

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 31.10.2022 § 90  

459/00.02.00.03/2022  

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy esittelytekstin mukaisen lausunnon vastaukseksi valtuustoaloitteeseen kevyen liikenteen väylien kunnostamisesta.

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä esittelytekstin mukaisen lausunnon vastaukseksi valtuustoaloitteeseen kevyen liikenteen väylien kunnostamisesta.

 

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. 040 1044 101,

 sähköposti arto.sihvonen(at)lieksa.fi

 

 Kuntatekniikan päällikkö Ritva Patja, p. 040 1044 704,

 sähköposti ritva.patja(at)lieksa.fi