Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 6



 

 

Oikaisuvaatimus rakennustarkastajan toimenpidelupapäätöksestä 2023-55-T

 

Elinvoimalautakunnan lupajaosto 29.01.2024 § 6  

13/00.02.04/2024  

 

------------------------------------ ovat tehneet 9.1.2024 päivätyn oikaisuvaatimuksen koskien rakennustarkastajan 27.12.2023 tekemää toimenpidelupapäätöstä 2022-55-T. Lupapäätös koski Paksuniemen logistiikkahankkeen yhteydessä rantatien varteen rakennettavia monitoimiparkkeja.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan toimenpideluvan

kumoamista ja lupaprosessin aloittamista uudelleen koko Paksuniemen aluetta käsittävänä. Alue tulisi myös palauttaa takaisin luonnontilaan. Perusteluina tälle esitetään mm., että rakennustarkastaja on ollut jäävi tekemään päätöstä asiassa, rakentaminen ei ole ollut kaavan mukaista, rakentaminen on suoritettu ennen luvan myöntämistä ja että rantamaisema ja nk. perinnetie on pilattu rmonitoimiparkkien rakentamisella.

 

Valmistelija ja esittelijä: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunnan lupajaosto hylkää ------------------------------------ tekemän oikaisuvaatimuksen.

 

 Perustelut:

 

 Kyseinen toimenpidelupa 2023-55-T on myönnetty pelkästään rantatien viereisten monitoimiparkkien (7 kpl, parkkien pinta-ala yhteensä 368 m2) rakentamiseen. Monitoimiparkkien rakentaminen on tehty ennen toimenpideluvan myöntämistä. Oikeuskäytännön mukaan myös jo suoritetulle toimenpiteelle voidaan jälkikäteen myöntää rakennusvalvonnan lupa. Naapurit on kuultu lupahakemuksen tiimoilta MRL 133 §:n mukaisesti.

 

 Rakennustarkastaja ei ole ollut Paksuniemen alueen suunnitelmien hyväksyjänä kunnan puolelta, hän on vain tarkastanut ja hyväksynyt, että suunnitelmat on tehty MRL:n vaatimusten mukaisesti. Kunnan puolelta suunnitelmat on virallisesti hyväksynyt tekninen johtaja, joka on myös ohjannut koko Paksuniemen alueen suunnittelua. Toimenpideluvan hakijana on ollut Rääkkylän kunta ja lupahakemuksen on allekirjoittanut kunnanjohtaja. Rakennustarkastaja ei näin ollen ole ollut jäävi tekemään päätöstä asiassa.

 

 Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040:ssä Paksuniemen alueella on merkintä ma/km (Merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö). Kaavan suunnittelumääräyksessä sanotaan, että alueen suunnittelussa on otettava huomioon kulttuurihistoriallisen rakennetun ympäristön kokonaisuus, ominaispiirteet ja identiteetti ja vaalittava kulttuuriarvojen säilymistä. Monitoimiparkkien rakentaminen on suoritettu kaavan suunnittelumääräystä noudattaen.

 

 Paksuniemen osayleiskaava on vahvistettu ja oikeusvaikutteinen vain Paksuniemen alueen ja lähiympäristön osalta. Muilta osin kaava on vahvistamaton ja oikeusvaikutukseton. Paksuniemen osayleiskaavan vahvistetulle osalle sijoittuva monitoimiparkkien rakentamisalue on kaavassa merkinnällä RM (Matkailupalvelujen alue). Rakentaminen on näin ollen osayleiskaavan mukaista.

 

 Monitoimiparkit soveltuvat olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä täyttävät kauneuden ja sopusuhtaisuuden vaatimukset. Rakentaminen ei vaikeuta luonnon- ja ympäristönsuojelullisten tavoitteiden toteutumista. Hanke ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Monitoimiparkkien rakentamisesta ja niiden käytöstä ei myöskään aiheudu kohtuutonta haittaa naapureille tai muille lähistöllä asuville.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.