Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 271



Kuukausiraportti marraskuu 2021

786/00.01.03.00/2021

 

 

Yhtymähallitus 20.12.2021 § 271

 

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Ilkka Naukkarinen

 ilkka.naukkarinen@siunsote.fi

 Puh. 013 330 4503

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja Pirskanen Ilkka:

 

 Yhtymähallitus merkitsee kuukausiraportin marraskuulta tiedokseen.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Toiminta- ja talouskatsaus

 

Kuntayhtymän viides toimintavuosi on edennyt pitkälti edellisvuoden kaltaisesti normaalitoiminnan osalta. Kuntayhtymän toimintaa värittää edelleen koronaepidemia. Koronarokotusten toteuttaminen on merkittävä ponnistus, joka vaatii huomattavaa lisäresursointia. Rokotukset ovat edistyneet suunnitellusti, tällä hetkellä noin 84,2 % yli 12-vuotiaista on saanut 1. rokoteannoksen ja puolestaan noin 81,9 % on saanut 2. rokoteannoksen. Suunniteltu yli 80 % rokotekattavuus saavutettiin marraskuun alkupuolella. Merkittävin kuntayhtymän tulevaisuuteen vaikuttava tekijä on sote-uudistus, joka konkretisoitui, kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja hyvinvointialueiden perustamista koskeva lainsäädäntö hyväksyttiin kesäkuussa eduskunnassa. Pohjois-Karjalan Hyvinvointialueen valmistelu on käynnistynyt suunnitelmien mukaisesti.

 

Asiakastyytyväisyyttä mitataan tällä hetkellä tekstiviestipalautteen avulla kaikilta terveysasemilta. Tekstiviestillä kysytään asiakkailta: "saiko asiakas asiaansa ratkaisun", "kohdattiinko hänet ystävällisesti" sekä suositteluindeksi eli NPS-luku (Net Promoter Score). NPS-luku oli marraskuussa 69, mikä on hiukan korkeampi tulos edelliskuukauteen verrattuna. Tulos on terveysasemien erityisesti koronaepidemian kasvattamasta kuormituksesta huolimatta todella hyvä, sillä jo yli 50:n menevää lukua voidaan pitää erinomaisena tuloksena. Asiakaskyselyä laajennetaan Mediatrin kantokyky huomioiden niihin palveluihin, joihin se joko teknisesti tai palvelun luonne huomioiden on mahdollista. Perhe- ja sosiaalipalvelujen ja ikäihmisten palvelujen kanssa suunnitellaan osana kehittämisyksikön hankkeiden kehittämistä palautteen keräämistä kotiin annettavista palveluista muilla menetelmillä, jotka ovat em. palvelujen asiakasryhmät huomioiden todennäköisesti toimivampia.  Syykuussa aloitettiin ikäalueen kotiin annettavien palvelujen ja asumispalvelujen asiakastyytyväisyyskysely.

Tavoittelemme palvelujen piiriin / hoidontarpeen arvioon pääsemisen nopeuttamista, jota seurataan päätoimialueiden määrittämillä mittareilla. Kuntayhtymätasolla toimialueiden mittarit eivät ole vielä toteutuneet täysin, toimialueiden mittareiden keskiarvo on 91,1 %, joka on 1,2 prosenttiyksikköä edelliskuukautta enemmän. Kaikilla päätoimialueilla on tältä osin parannettavaa tulevaisuudessa.

 

Henkilöstöön liittyvistä tavoitteista työkykyisten päivien lisääminen oli tavoitteiden mukaista vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kesäkauden ja syksyn aikana tilanne on kuitenkin kääntynyt huonompaan suuntaan. Vuotuisena tavoitteena on vähentää sairauspoissaoloja yli 6 000 päivällä. Vielä lokakuun lopussa sairauspoissaoloissa oltiin edellisvuoden alapuolelle, mutta marraskuun aikana tilanne on huonontunut merkittävästi. Sairauspoissaolojen kumulatiivinen määrä on kasvanut 2,1 % (2 504 päivää) edellisvuodesta.

 

Kehityskeskustelujen toteuma koko kuntayhtymässä oli marraskuun lopussa noin 73 %, kun sen tasaisella vauhdilla pitäisi olla yli 91 %. Kehityskeskustelut ovat käynnissä kaikilla toimialueilla, mutta tyypillisesti niitä käydään enemmän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kuin ensimmäisellä puoliskolla. Kehityskeskustelujen hyödyllisyys mitataan syksyisin pidettävän tyhy-kyselyn yhteydessä, joten tämä tunnusluku saadaan selville joulukuussa 2021, kun juuri päättyneen kyselyn analysointi käynnistyy.

 

Talouden suhteen marraskuun tietojen perusteella laadittu kuluvan vuoden ennuste on hieman huonontunut lokakuun tilanteesta. Ennusteen heikkeneminen johtuu lähinnä asiakaspalvelujen ostojen kasvaneesta laskutuksesta yliopistosairaanhoitopiireistä.  Normaalitoiminnan osalta kuluvan vuoden toimintamenot näyttäisivät toteutuvan noin kymmenen milj. euroa talousarviota suurempana. Merkittävinä tekijöinä ovat vuokratyövoiman arvioitua suurempi käyttö hoitohenkilöstössä ja lääkäripalveluissa, lastensuojelun haastava tilanne sekä asiakaspalvelujen ostot. Myös lomapalkkavelan arvioidaan kasvavan edellisestä vuodesta noin 2,5 milj. euroa. Muuten talouden talousarviosta poikkeavaan toteumaan on vaikuttamassa edellisen vuoden tapaan koronaepidemian aiheuttamat kustannukset. Koronaepidemiasta johtuvan toimintakulujen kasvun arvioidaan olevan noin 20 milj. euroa. Valtio on luvannut korvata aiheutuneet koronakustannukset täysimääräisesti, joten vastaava tulonlisäys on arvioitu tulopuolelle, vaikka korvausten määrästä ei vielä ole tarkempaa tietoa. Se tiedetään, että kustannusten korvaaminen perustuu keskimääräisiin kustannuksiin ja siinä huomioidaan valtiolta keväällä saatu 4,1 milj. euroa valtionavustus.  Kokonaisuutena kuntayhtymän talouden arvioidaan toteutuvan noin 6 milj. euroa alijäämäisenä, joka koostuu emokuntayhtymän talouskehityksestä. Pelastuslaitoksen talouden ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan 0,3 milj. euroa ylijäämäisenä lähinnä ensihoidon tulopuolen ennakoitua paremmasta kehityksestä johtuen. Tällä hetkellä ennusteessa on lisäksi arvioitu jäsenkuntien ylimääräisen maksun noin 10,5 milj. euron vaikutus toimintatuloihin, johon liittyvä talousarviomuutos vahvistettiin edellisessä yhtymävaltuuston kokouksessa.

 

Investointien toteuma marraskuun lopussa näyttää, että investoinnit ovat toteutuneet sangen maltillisesti ollen 17,3 milj. euroa, mikä on noin 49,3 % vuoden 2021 investointien kokonaismäärästä. Investointien toteuma tyypillisesti painottuu selkeästi vuoden jälkimmäiselle puoliskolle ja voimassa olevan investointisuunnitelman osalta näin on käymässä myös kuluvana vuonna. Investointien kokonaismäärän ennustetaan alittuvan yli 10 milj. euroa johtuen pääasiassa sekä E-hankkeen että Aster-hankkeen arvioitua maltillisemmasta toteumasta. Aster-hankkeen suunnitteluprojekti päättyi lokakuussa, ja sen valmistumisaste on 100 %.

 

Palvelutuotannon suhteen näyttää, että palvelujen piirissä on päättyneiden suoritteiden perusteella tähän mennessä ollut 174 643 eri asiakasta, joka on 17,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Erilaisia suoritteita on ollut 3 714 816 kappaletta, joka on 14,9 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suoritteiden sekä asiakkaiden määrä on kasvanut erityisesti terveysasemilla, jossa Meijän mallin sekä varsinkin koronarokotusten myötä toiminta on ollut huomattavasti edellisvuotta vilkkaampaa.

 

Tuloslaskelma ja stategisten mittarien toteuma ovat liitteenä 1.

 

Hankinnat ja sopimukset

 

  Syntyneiden sopimusten määrä on laskenut aiemmista kuukausista, mutta raportti kertoo vain ne sopimukset, jotka on ko. kuukauden aikana Cloudia Sopimus järjestelmään tallennettu ja tulleet voimaan. Näitä on ollut tammi-marraskuussa yhteensä 337 kpl, joista joka kuukausi suurin osa ostosopimuksia. Sellaiset sopimukset, jotka on tuotu tallennettavaksi  järjestelmään vasta voimaantulon jälkeen tai ovat edelleen luonnostilassa, on marraskuussa tallennettu aktiiviseksi ja ne eivät raportissa näy. Tarkka luku näistä annetaan joulukuun raportoinnin yhteydessä, mutta tällä hetkellä niitä on jo yli 300 kpl.

 

 Hankintapäätösten määrä on säilynyt kuukausittain aika tasaisena ollen marraskuun loppuun mennessä yhteensä 266 kpl. Kaikista hankinta- ja sopimuspalvelut yksikön tietoon saatetuista yli 30 000 euron arvoisista hankinnoista on tehty hankintapäätös ja yli kynnysarvon olevat hankintapäätökset ovat syntyneet hankintalain periaatteiden mukaisesti eli niistä on tehty myös HILMA ilmoitukset.

 

  Ostamisen nykytilanteessa vertaillaan ainoastaan kumulatiivisia ulkoisia rondon ostoja siihen, löytyykö ko. toimittajalle sähköisestä järjestelmästä tarkastushetkellä yhtään voimassaolevaa sopimusta vai ei. Tämä manuaalisestitehty Y tunnusten ristiintaulukointi voi mahdollisesti sisältää virheitä, mutta antaa hyvän lähtötason tarkemmalle toimittajien tarkastelulle.

 

 Sopimuksettomien ostolaskujen euromääräisen summan prosentuaalinen osuus kaikista Rondon kautta kulkevista ulkoisille toimittajille maksetuista euroista oli marraskuun lopussa koko vuoden alhaisin (4,45 %). Kaikista ulkoisista Rondo toimittajista (3.157 kpl) 43 % on sellaisia, joille ei tarkastushetkellä 9.12.2021 löydy sähköisestä järjestelmästä yhtään voimassaolevaa sopimusta. istä melkein puolet on sellaisia toimittajia, joiden kumulatiiviset ostot ovat olleet alle tuhat euroa, ja joista kaikista ei edellytetäkään sisäsiten ohjeiden mukaisesti tehtäväksi sopimusta.

 

   Ostolaskujen tiettyyn sopimukseen yksilöivien viittauksien suhteellinen taso on säilynyt suunnilleen edellisten kuukausien tasolla. Ostolaskuista edelleen yli puolessa laskun asiatarkastaja on merkannut laskuun sisäisten ohjeiden mukaisesti sopimustunnisteen, mutta toimittajista vai noin 14 %.

 

  Lokakuussa hankintalupaprosessin on läpikäynyt vain 3 uutta kokonaisuutta, joista kahden (2) käsittely on kesken ja yhdelle myönnetty väliaikainen lupa, kunnes suorahankintapäätös saavuttaa lainvoiman.

 

 Hankintoja ja sopimuksia koskeva raportti on liitteenä 2.