Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 75


Sosiaalityön koulutus työnantajan tukemana

2923/01.03.00.00/2022

 

 

Yhteistyötoimikunta 12.05.2022 § 27

 

 

Lisätiedot Osaamisen kehittämisen päällikkö, Salminen Sari,
puh. 013 330 3824, sari.salminen@siunsote.fi

 

 

Käsittely Osaamisen kehittämisen päällikkö Sari Salminen esitteli yhteistyötoimikunnalle sosiaalityön koulutusta työnantajan tukemana.

Yhteistyötoimikunta piti hyvänä, että sosiaalityöntekijöiden tarpeeseen reagoidaan. Keskustelussa todettiin, että kysymyksiä palkallisista koulutuspäivistä ja koulutusten maksamisesta varmasti tulee ja niihin on syytä miettiä kestävät perustelut. Henkilöstön edustajien puolelta todettiin myös tulkintaerimielisyys takaisinmaksusopimuksiin liittyen. Yhteistyötoimikunnalle kerrottiin, että vastaavia malleja on jo kokeiltu muissa maakunnissa.

Yhteistyötoimikunta merkitsi asian tiedoksi.

 

 

Selostus Kuntien työvoimaennusteen 2030 mukaan sosiaalityöntekijät kuuluvat kunta-alan 25 suurimpaan 10 vuoden sisällä eläköityvään ammattiryhmään. Kuntapäättäjien mukaan suurin osaajapula näkyy erityisesti sote-palveluissa (sosiaalitoimi 18 %), joissa avoimiin työpaikkoihin hakijoita on ollut liian vähän. Vuoteen 2025 mennessä työvoiman kysynnän ja tarjonnan ennuste kertoo, että sosiaalityöntekijöiden kysynnän tarve tulee olemaan suurempi suhteessa työnhakijoihin (vuonna 2025: -43,7 ja vuonna 2030: -44,9). Myös sosiaalihuollon lainsäädännölliset muutokset tulevat haastamaan sosiaalityöntekijöiden saatavuutta valtakunnallisesti. Valtakunnallinen osaajapula näkyi Siun sotessa vuonna 2021, jolloin 93:sta avoinna olleesta sosiaalityöntekijä hausta 10,75 %:iin ei ollut yhtään hakijaa.

 

 Osaamisen kehittämisen palvelut ja Itä-Suomen yliopisto valmistelevat yhteistyössä erillistä sosiaalityön koulutusta Siun sotelle. Koulutuksen tavoitteena on, että työntekijän on mahdollista opiskella tutkintotavoitteisesti sosiaalityötä oman työnsä ohessa. Opiskeltavat opinnot johtavat yhteiskuntatieteen maisterin tutkintoon pääaineena sosiaalityö. Koulutus antaa sosiaalityöntekijän pätevyyden (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015). Tämän avulla pyritään varmistamaan pätevien sosiaalityöntekijöiden saatavuus ja työllistyminen Siun soteen tulevien vuosien aikana.

 

 Koulutuksen suunnittelutyö käynnistyi viime syksynä, jolloin osaamisen kehittämisen palvelut kartoittivat motivoituneita siunsotelaisia, joilla oli jo suoritettuja sosiaalityön opintoja ja halua pätevöityä sosiaalityöntekijöiksi tai vaihtoehtoisesti aloittaa sosiaalityön opinnot. Hakuaikana (22.9.-29.10.2021) hakemuksia saapui yhteensä 48. Hakijoilla oli osittain sosiaalityön perus- ja aineopinnot suoritettu tai kokonaan suoritettu tai ei lainkaan sosiaalityön perus- tai aineopintoja.

 

 Tämän kartoituksen pohjalta Itä-Suomen yliopisto ja Siun soten osaamisen kehittämisen palvelut ovat valmistelemassa erillistä sosiaalityön perus- ja aineopintoryhmää Siun sotelle. Tavoitteena on, että opinnot voidaan aloittaa syksyllä 2022. Lisäksi Siun sote ja Itä-Suomen yliopisto hakevat vuoden 2023 aikana erillistä ESR-rahoitusta Pohjois-Karjalaan perustettavalle sosiaalityön syventävälle (maisterivaiheen) opintoryhmälle. Jos rahoitus onnistuu, sosiaalityön opintoryhmän lisäksi Siun sotessa tullaan kehittämään yhteisasiakkuuden toimintamallia.

 

 Sosiaalityön opintoja suorittaville työnantaja esittää tukimuotona kahta palkallista koulutuspäivää kuukaudessa sekä mahdollisten avoimen yliopiston kurssimaksujen korvaamista. Tämä poikkeaa Siun soten hyväksytystä koulutussuunnitelmasta. Tavoitteena on tukea ja nopeuttaa sosiaalityöntekijäksi valmistumista ja sitä kautta työllistymistä Siun sotelle. Siun sote tulee soveltamaan takaisinmaksuehtoa, jos koulutukseen liittyvät kustannukset ylittävät kalliin tai erityisen kalliin koulutuksen kriteerit.

 

 Osaamisen kehittämisen päällikkö Sari Salminen esittelee sosiaalityön koulutuksen työnantajan tukemana yhteistyötoimikunnalle.

 

 

Henkilöstöjaosto 20.06.2022 § 75

 

 

Lisätiedot Henkilöstöjohtaja, Bjerregård Madsen Johanna,
puh. 013 330 4501, johanna.bjerregardmadsen@siunsote.fi

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja Pirskanen Ilkka:

 

 Henkilöstöjaosto merkitsee tiedoksi valmistelussa olevan sosiaalityön koulutuskokonaisuuden.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä valmistelee yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa erillistä sosiaalityön koulutusta Siun sotelle. Koulutus antaa sosiaalityöntekijän pätevyyden (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015).

 

 Tavoitteena on, että opinnot voidaan aloittaa syksyllä 2022. Sosiaalityön opintoja suorittaville työnantaja esittää tukimuotona kahta palkallista koulutuspäivää kuukaudessa sekä mahdollisten avoimen yliopiston kurssimaksujen korvaamista. Työnantajan tukeman sosiaalityön koulutuksen kautta pyritään varmistamaan pätevien sosiaalityöntekijöiden saatavuus ja työllistyminen Siun soteen tulevien vuosien aikana.