RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aarne Laasosen puheenvuoro yksityisteistä
Kunnanvaltuusto 31.05.2021 § 50
269/10.03.01.01.02/2021 [Aarne Laasosen puheenvuoro yksityisteistä]
Merkitään, että varsinaisten esityslista-asioiden jälkeen käytiin vilkas keskustelu "Muut esille tulevat asiat - pykälän puuttumisesta esityslistalta.
Merkitään, että hallintopäällikkö ja vs. kunnanjohtaja perustelivat asiaa valtuutetuille.
Aarne Laasonen ilmoitti, että uusi käytäntö on hyvä, mutta ilmoitti samalla, että hän haluaisi käyttää puheenvuoron yksityisatieasiassa mikäli valtuutetut siihen suostuvat.
Ritva Simonen kannatti puheenvuorossaan, että Aarne Laasoselle annetaan puheenvuoromahdollisuus.
Puheenjohtaja totesi, että tämä on Kuntalain 93 §:n ja hallintosäännön 133 §:n mukainen asia, joten asia voitaneen ottaa käsittelyyn, mikäli enemmistö valtuutetuista on sitä mieltä.
Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa Aarne Laasonen on tehnyt kannatetun esityksen puheenvuoron käyttämisestä yksityistieasiassa, joten on suoritettava äänestys, annetaanko Aarne Laasoselle puheenvuoromahdollisuus.
Äänestysesitys oli seuraava:
Ne, ketkä kannattavat Aarne Laasosen esitystä, äänestävät "jaa",
ja ne, ketkä eivät kannata, äänestävät "ei".
Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.
Äänestyksen tulos:
Äänestyksessä annettiin 27 "jaa"-ääntä.
Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.
Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena 27 "jaa"-ääntä, valtuuston hyväksyneen esityksen, että Aarne Laasoselle annetaan puhenvuoromahdollisuus esittämässään asiassa.
Merkitään, että Aarne Laasonen käytti puheenvuoronsa.
Päätös
Saatettiin kunnanvaltuustolle tiedoksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |