Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 40


Liite4 valtuustoaloite tuulivoimapuistot 270420

 

 

 

 

Valtuustoaloite selvitystyön aloittamisesta tuulivoimapuistojen rakentamiseksi paikkakunnalle

 

Kunnanvaltuusto 27.04.2020 § 29 

 

Kokouksessa valtuutettu Jukka Ignatius jätti  kokoomuksen valtuustoryhmän  valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Tohmajärven kunnassa aloitetaan selvitystyö tuulivoimapuistojen rakentamiseksi paikkakunnalle.

 

Aloitteen on allekirjoittanut Jukka Ignatiuksen lisäksi valtuutetut Tommi Pesonen ja Eila Sivonen.

 

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan ohiesmateriaalina.

     

 

Päätös Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 ________

 

 

 

Kunnanhallitus 01.06.2020 § 148 

 

Asian valmistelija talous- ja hallintojohtaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa asian teknisen toimen valmisteltavaksi.     

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 ________

 

 

Ympäristölautakunta 16.06.2020 § 71 

 

Valtuustoaloite tuulivoimapuistojen rakentamisen selvityksestä on saatu tehtäväksi kunnanhallitukselta. Lähtökohtaisesti voitanee todeta että Tohmajärvellä olisi tilaa rakentaa tuulivoimaa, mikäli asiaa tutkitaan pelkästään maankäytön kannalta. Tuulivoiman rakentamisen kannalta suurimmiksi haasteiksi ovat jo aikaisempien ennakkoselvityksen perusteella muodostuneet puolustustekniset rajoitteet. Selvitystyössä lienee syytä keskittyä selvittämään, millaisilla spekseillä tuulivoiman rakentaminen on yleensä mahdollista kunnan alueella, huomioiden puolustustekniset rajoitteet.                

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Aloitetaan valtuustoaloitteen tavoitteen mukainen selvitystyö.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 24.11.2020 § 129 

 

Tekninen toimi on kartoittanut muutamia vartenotettavia kunnan omistamia kiinteistöjä, joihin olisi mahdollista rakentaa tuulivoimapuisto. Tekninen toimi on 24.6.2020 pyytänyt Pääesikunnan operatiiviselta osastolta ennakkolausuntoa siitä, onko esitettyihin kohteisiin (Kuusiojan alue, Pajakorven alue, laskettelurinteen alue ja Törön alue) mahdollista rakentaa tuulivoimapuistoa ja jos on, niin millaisia rajoituksia rakentamiseen olisi ja mitä rakentamisessa tulisi ottaa huomioon. 

 

Pääesikunnalta on saapunut 18.11.2020 samansisältöiset seuraavien alueiden lausunnot, Kuusiojan alue, Pajakorven alue, laskettelurinteen alue ja Törön alue: Tuulivoimaloiden tiedetään yleisesti aiheuttavan haittaa erityisesti ilmavalvonnalle, jonka tutkajärjestelmille tuulivoimalat edustavat suuria kohteita. Puolustusvoimien lakisääteisen aluevalvontatehtävän (Laki puolustusvoimista 551/2007 ja aluevalvontalaki 755/2000) toteuttamisen kannalta saattaa valvontasensoreihin kohdistuvilla häiriöillä olla merkittäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia, jotka tulee aina selvittää puolustusvoimien hyväksymällä tavalla. Vaikutusten selvittämisvelvollisuus on kaavoittajallla tai tuulivoimatoimijalla.

 

Suunniteltu tuulivoimahanke sijoittuu ilmavoimien ilmavalvontatutkien vaikutusalueelle. Ilmavoimien esikunta on arvioinut kyseisestä tuulivoimahankkeesta aiheutuvien tutkavaikutusten olevan niin huomattavia, että niillä on merkittäviä ja laaja-alaisia haittavaikutuksia puolustusvoimien lakisääteisen aluevalvontatehtävän toteuttamiselle.

 

Ilmavoimien esikunnan antaman lausunnon mukaisesti Pääesikunnan operatiivinen osasto edellyttää, että tuulivoimaloiden haittavaikutukset ilmavalvontatutkiin tulee selvittää puolustusvoimien hyväksymällä toimijalla Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä. Tutkavaikutusselvityksen valmistuttua, Pääesikunta voi antaa lausuntonsa hankkeen lopullisesta hyväksyttävyydestä.

 

 Karttaliitteet alueista jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheis-

 materiaalina.

 

Esittelijä tekninen johtaja Berg Jorma

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää kokouksessa jatkotoimenpiteistä selvitystyön osalta.

 

Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki kokouksessa seuraavan päätösehdotuksen:

 

Selvitystyötä jatketaan siten, että alueeksi valitaan laskettelurinteen alue ja siitä pyydetään tarjous Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä. Tarjous tuodaan seuraavaan ympäristölautakunnan kokoukseen jatkokäsittelyä varten.

 

Päätös Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

 

 

 

 

 

Ympäristölautakunta 13.04.2021 § 38 

 

 

Tekninen toimi on lähettänyt tarjouspyynnön 1.12.2020 VTT-teknologiapalveluihin. Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjousta selvitystyöstä tuulivoimalan sijoittamismahdollisuudesta Laskettelurinne -alueelle. Tarjouspyynnössä pyydettiin tarjousta selvitystyökustannuksista, joilla tuulivoimala on mahdollista toteuttaa suunnitellulle alueella.

 

VTT:ltä on saatu sähköpostitse 1.3.2021 vastaus tarjouspyyntöön. Vastauksen mukaan VTT voi tehdä ainoastaan selvityksen ja laskennan tuulivoimakentän vaikutuksista tutkien toimintaan. Puolustusvoimat arvioi tämän jälkeen vaikutusten merkittävyyden operatiivisen toimintansa kannalta.

 

Johtopäätöksenä kyselystä ja vastauksista todettakoon, että kyseisen alueen voimaloiden tyypit, määrät ym. on selvitettävä ja suunniteltava ennen kuin asiassa päästään etenemään. Suunnitelmien jälkeen VTT tekee arvion haittavaikutuksista ja puolustusvoimat tekee päätöksen tuulivoimaloiden toimintamahdollisuuksista suunnittelualueella. Hankkeen etenemisen kannalta järkevintä olisi saada puolustusvoimilta speksit, joiden perusteella olisi mahdollista ratkaista millaiset tuulivoimalat alueelle käy. Puolustusvoimien toimintaympäristön kannalta em. vaihtoehto ei liene mahdollinen vielä lähiaikoina.

 

Ympäristölautakunnan budjetissa tuulivoimaloiden suunnitteluun alueelle ei ole varattu määrärahaa. Sähköntuotanto ei kuulu suoranaisesti kunnan palvelutuotantoon. Suunnittelu ja selvitystyö olisi järkevintä toteuttaa kaupallisen toimijan resurssien ja intressien pohjalta. Mahdollisten tuulivoimala-alueiden kartoittamisessa kunta voi tarvittaessa avustaa yritystä olemassaolevan paikkatietoaineiston kautta.

 

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta antaa vastauksena valtuustoaloitteeseen kunnanhallitukselle: Selvitysten perusteella tuulivoimapuiston perustaminen tapahtuu järkevimmin yhteistyössä energiayhtiön kanssa. Energiayhtiöillä on viimeisin tieto hankkeiden toteutuneista kustannusrakenteista, tuotoista ja käytettävästä tekniikasta. Mikäli kunta haluaa osallistua tuulivoimapuiston hanke- ja suunnittelukustannuksiin, on budjetointi suoritettava esim. kehittämispalveluiden budjettiin.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

 

Kunnanhallitus 10.05.2021 § 185 

 

 

Ympäristölautakunnan vastauksen perusteella kunnan ei ole taloudellisesti järkevää jatkaa itsenäisesti selvitystyö tuulivoimapuistojen rakentamiseksi paikkakunnalle.

 

Asian valmistelija

 vs. kunnanjohtaja

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy ympäristölautakunnan aloitevastauksen eikä yhdy aloitevastaukseen sekä esittää aloitevastauksen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Samalla kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 31.05.2021 § 40  

238/00.02.15/2020 [Valtuustoaloite selvitystyön aloittamisesta tuulivoimapuistojen rakentamiseksi paikkakunnalle]               

 

Esityslistan asia n:o 6. 

 

Merkitään, että asiasta käytiin yleiskeskustelu.

 

Merkitään, että kunnanhallituksen pj. Helena Pakarinen täsmensi, että kunnassa ei vastuteta tuulivoimaa, mutta alkuselvitykset tulisivat maksamaan kunnalle turhan paljon.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________