RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 363
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite3 | Hankepäätös |
ToKi -hankkeen jatkohankkeeseen osallistuminen
Kunnanhallitus 13.01.2020 § 7
Tohmajärven kunta on päättänyt kokouksessaan 6.5.2019 § 115 lähteä mukaan osatoteuttajana Tohmajärven kunnan ja Kiteen kaupungin yhteiseen työllisyyshankkeeseen, mikäli hankkeelle myönnetään rahoitus. Hankkeeseen haetaan 80 % ESR-rahoitusta ja kuntarahoitusosuus 20 % jakautuu tasan Tohmajärven kunnan ja Kiteen kaupungin kesken. Tohmajärven kunta varautuu rahoittamaan hanketta enintään 55.000 eurolla.
Kiteen kaupunginhallitus on kokouksessaan 2.12.2019 käsitellyt asiaa ja päättänyt, että ToKi -hanke tarvitsee ohjausryhmän johon kutsutaan työllisyyteen vaikuttavia eri osapuolten edustajia. Ohjausryhmään kutsutaan edustaja mm. Ely-keskuksesta, Riverialta, TE-palveluista, yhdistys-edusta ja, yritysedustaja, nuorisotyön edustaja, aikuissosiaalityön edustaja, sekä Kiteen ja Tohmajärven kaikki työllisyystoimijat.ToKi-hankkeen ohjausryhmään yrittäjien edustajaksi ja ohjausryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu Sanna Halttunen. Ohjausryhmä työskentely tapahtuu pääsääntöisesti virka-ajalla ja ohjausryhmänkokouksista kirjataan pöytäkirja.
Asian valmistelija Talous- ja hallintojohtaja
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää työllisyyskoordinaattori Sari Vesasen Tohmajärven kunnan edustajaksi To-Ki-hankkeen ohjausryhmään.
Päätös Kunnanhallitus nimesi työllisyyskoordinaattori Sari Vesasen Tohmajärven kunnan edustajaksi To-Ki-hankkeen ohjausryhmään.
________
Kunnanhallitus 20.09.2021 § 363
10/00.01.05/2020 [ToKi-hanke]
[Edustajan nimeäminen To-Ki-hankkeen ohjausryhmään]
ToKi -toimeliaasti työhön ja kirkkaasti työuralle Humalajoen molemmin puolin - hanke käynnistyi 1.10.2019 ja alkuperäisen hankesuunnitelman mukaisesti jatkuu 31.12.2021 saakka. Hankkeelle haettavaa jatkoa käsiteltiin ToKi -hankkeen ohjausryhmässä 12.11.2020 ja Tohmajärven Kunnanhallituksessa 18.01.2021 ( § 11) . Maakunnan yhteistyöryhmä MYR käsitteli hankkeen jatkosuunnitelman 27.5.2021 myöntäen ToKi -hankkeelle jatkoa 30.6.2023 saakka. Hankkeen jatkon aikatauluun vaikutti työllisyyden kuntakokeilujen aikataulu.
ToKi -hankkeen jatkolla jatketaan ja jalkautetaan hankesuunnitelman mukaisia toimintamalleja pysyviksi käytänteiksi. Jatkohankkeella vahvistetaan vaikuttavuutta pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon. Keski-Karjalan ennaltaehkäisevän nuorisotyöttömyyden toimintamallin kehittäminen ja jalkauttaminen vahvistuu. ToKi -jatkohankkeen toteutusaika on 1.1.2022 - 30.6.2023 ja kestää 18 kuukautta.
Hankesuunnitelman mukaisesti projektiin on palkattu projektipäällikkö ja kaksi (2) projektityöntekijää. Heidän lisäkseen jatkohankkeeseen on haettu rahoitusta yhdelle uudelle projektityöntekijälle. Hankkeen kaksi projektityöntekijää jatkavat valmennustehtävää päätoteuttajakunnassa Kiteellä sekä osatoteuttajakunnassa Tohmajärvellä. Hankkeen uusi projektityöntekijä sijoittuu päätoteuttajakunnan organisaatioon, mutta hänen työpanoksensa ja palkkauskustannuksensa jakautuvat kuntien välille samansuuruisina.
Tohmajärven kunnan omarahoitusosuus vuonna 2022 on 23 467 euroa ja vuonna 2023 osuus on
11 735 euroa.
Hankkeessa on tähän asti ollut asiakkaana 58 tohmajärveläistä henkilöä, joista avoimille työmarkkinoille on ohjautunut 13, palkkatukityöhön 15 ja ammatillisiin opintoihin 3 henkilöä. Korttikoulutuksia on suorittanut 17 henkilöä ja muihin koulutuksiin tai valmennuksiin osallistunut 7 henkilöä. Oman yrityksen on perustanut yksi. Hankkeen tähän astisella toiminnalla on saatu poistettua kunnan osarahoittamalta työmarkkinatukilaskulta 18 henkilöä ja viiden on estetty valumasta sinne. Laskennallinen säästö tulevissa työmarkkinatukimaksuissa on keskimäärin 217 000 euroa. Lisäksi hankkeen projektityöntekijä on ollut korvaamaton työpari työllisyyskoordinaattorille ruohonjuuritason asiakastyössä.
Asian valmistelija
työllisyyskoordinaattori
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Tohmajärven kunta sitoutuu ToKi -hankkeen jatkohankkeeseen omalla rahoitusosuudellaan
sekä jatkaa nykyisen projektityöntekijän työsuhdetta 30.6.2023 saakka.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |