RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 378
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset ajalta 02.09. - 15.09.2021, yleisjohto
Kunnanhallitus 20.09.2021 § 378
Kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.
(Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)
Hallintosäännön 31 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava
lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä,
joista lautakunta on ilmoittanut, ettei käytä otto-oikeuttaan.
(Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.):
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51§:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat
Lisäksi kunnanhallitus on 8.2.2010 § 61 ja 22.03.2010 § 107 päättänyt ne asiat ja asiaryhmät, joihin se ei käytä otto-oikeuttaan.
Kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, lomituspäällikkö ja musiikkiopiston rehtori ovat tehneet viranhaltijapäätöksiä ajalla 02.09.2021 - 15.09.2021.
Luettelot em. viranhaltijapäätöksistä on lähetetty hallituksen jäsenille esityslistan oheismateriaalina.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö, keskushallinnon sihteeri
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan liitteessä luetellut viranhaltijapäätökset kunnanhallitukselle tiedoksi ja todetaan, että kunnanhallitus ei käytä otto-oikeutta em. päätöksiin.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |