RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 359
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tietäväisen koulukeskuksen myyntitoimet
Kunnanhallitus 10.05.2021 § 169
Kunnanhallitus on käsitellyt kouluskeskuksen myyntiä kokouksessan 26.10.2020 § 260. Kuntastrategiamme mukaan tavoitetila vuonna 2021 on että kunnassa on uusia yrittäjiä ja yrityksiä sekä omistajapolitiikan osalta tavoitetila on, että on saatu myytyä tiloja yrittäjille, keinoksi on todettu tarpeettomista kiinteistöistä luopuminen. Maiju Lassilan koulun siirryttyä vuodenvaihteessa uuteen sivistyskeskus Ahjoon jäivät koulukeskuksen rakennukset Asemantiellä kunnan toimintoihin tarpeettomiksi pois lukien Tekevä-talon (pajarakennus), jossa toimii vielä ainakin kevään 2021 loppuun asti kansalaisopiston ryhmiä.
Kiinteistökustannuksia on kuntatalouden näkökulmasta saatava piennennettyä, mielellään kokonaan pois. Kiinteistöllä on taseessa poistamatonta arvoa noin 1,1 M €, jonka alaskirjaus on huomioitava tulevina vuosina. Kiinteistön kustannukset ovat n. 160 000 euroa vuodessa sis. sähkökulut, lämmityskulut, jätehuoltomaksut, vakuutukset yms. Kiinteistöön on tiedossa tulevina vuosina myös kattoremontti. Kuntastrategiassa tavoitteena onkin, että ainakin osa koulukeskuksen rakennuksista olisi saatu vuokrattua vuonna 2021. Vuokralaisten löytyminen ei kuitenkaan poistaisi tulevien vuosien investointitarpeita eikä olisi muutenkaan kuntastrategian mukaista toimintaa, joten ensisijaisena tavoitteena on kiinteistön myynti kokonaisuutena.
Koulukeskuksessa on useita rakennuksia:
Oppiva-talo (entinen ylä-aste) ja vanha puukouluosa
Tietävä-talo (entinen lukio)
Tekevä-talo (pajarakennus)
Asuntorakennus
Vaja
Kiinteistökokonaisuuden markkinoinnissa on hyödynnetty kunnan omia viestintäkanavia (nettisivut, some) ja KETI:n ylläpitämää Keski-Karjalan tontti- ja kiinteistöpörssiä. Alueesta on tehty myös esittelyvideo. Omat markkinointitoimet ovat tuottaneet tulosta ja kevään 2021 koulukeskuksen eri osia onkin käynyt katselemassa useita eri toimijoita. Niin kuin myyntimarkkinoinnin luonteeseen kuuluu, niin osa näytöistä ja kyselyistä ei johda välttämättä mihinkään konkreettiseen mutta tärkeintä onkin löytää se yksi taho, jonka kanssa kysyntä ja tarjonta kohtaavat.
Asian valmistelija
vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi raportin tietäväisen koulukeskuksen myynti- ja markkinointitoimista
Päätös
Merkittiin tiedoksi myyntitoimien tilanne ja tehdyt toimenpiteet. Päätettiin jatkaa myyntitoimia nykyisen valtuustokauden loppuun sekä antaa uuden valtuuston ja kunnanhallituksen päättää jatkotoimista.
Merkitään, että kunnanhallitus kävi asiasta perusteellisen keskustelun.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen ja vs. sivistysjohtaja Mikko Löppönen saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa klo 15:10.
Merkitään, että tekninen johtaja Jorma Berg tuli saapuville etäyhteyden kautta kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15:22.
________
Kunnanhallitus 07.06.2021 § 232
Koulukeskus koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, jotka on nimetty kirjaimin A, B ja C, kaikissa rakennuksissa on opetustoimintaan tarkoitettuja tiloja. A-rakennuksessa on opetustilojen lisäksi mm. koulukeskuksen liikuntasali ja vanhat kirjastotilat. B-rakennuksessa on opetustilojen lisäksi, auditorio ja keittiötilat ja C-talossa on ns. pajarakennus, jonka ostotarjous on hyväksytty kunnahallituksessa Kiteen koneistus Oy:n kanssa 24.5.2021 § 200.
Lisäksi koulukeskuksen tiloihin kuuluu rivitalorakennus, joka on kytköksissä lämmityksen osalta A-rakennukseen ja punainen vajarakennus, joka toimii varastotilana. Lisäksi koulukeskuksen alueella on asfaltoituja parkkialueita ja kivituhkapohjalla varustettuja liikunta-alueita. Koulukeskuksen tiloja on markkinoitu aktiivisesti 2020 loppuvuodesta alkaen, jolloin tiloissa oli vielä koulutoimintaa vuoden 2020 loppuun asti.
Koulukeskuksen kaikkien rakennusten eri osiin on kohdistunut kysyntää. Vanhoista kirjastotiloista on tehty ostotarjous ja muiden tilojen vuokraamiseen on ollut myös kiinnostusta. Haasteena on myydä vain osia kustakin rakennuksesta, koska tässä tapauksessa koko rakennus tulisi pitää edelleen lämpimänä ja silloin käyttökustannukset ovat korkeat. Teknisillä muutoksilla saadaa tiloihin tehtyä lämmitysratkaisut, joissa osa tiloista voidaan pitää kylmillään ja osa lämpimänä. Nämä em. ratkaisut eivät ole kuitenkaan kunnan kustannustehokkuuden näkökulmasta perusteltuja.
Kunnanhallitus päätti 10.5.2021 § 169 jatkaa myyntitoimia nykyisen valtuustokauden loppuun. Tähän asti Tietäväisen koulukeskuksen osalta on pyydetty tarjouksia mutta huutokauppamenettely soveltuisi kohteeseen erinomaisesti. Tällöin Tietäväisen koulukeskuksen tilojen myyntiä kannattaa jatkaa 15.9.2021 asti. Rakennukset myydään huutokauppamenettelyllä seuraavasti:
- A-talon pohjahinta on 45 000 €, joka sisältää vajarakennuksen ja rivitalon, joka kytkeytyy A-taloon lämmitysratkaisun vuoksi
- B-talon pohjahinta on 35 000 €
Tohmajärven kunta kannustaa yrittäjiä yhteistyöhön tilojen ostamisen suhteen. Ostajana voi olla yksi toimia jolla on valmiita vuokralaisia tai yrittäjien yhteistyössä muodostettu yhtiö/yhtymä.
Asian valmistelija
vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus jatkaa Tietäväisen koulun myyntitoimia 15.9.2021 asti. A- ja B-rakennus myydään huutokauppamenettelyllä. A-talon pohjahinta on 45 000 €. B-talon pohjahinta on 35 000 euroa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 20.09.2021 § 359
212/10.00.02.00/2021 [Tietäväisen koulukeskuksen myyminen]
Huutokauppa ei tuottanut määräaikaan 15.9.2021 mennessä yhtään tarjousta. Kunnanhallitus keskustelee kokouksessa myyntitoimiin liittyvistä jatkosuunnitelmista.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Esittelijä tekee päätösehdotuksen kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen.
Merkitään, että Jarmo Hasunen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi intressijäävinä klo 18:40-19:27.
Merkitään, että käytiin vilkas yleiskeskustelu myynnin jatkotoimista. Kunnanhallitus evästi valmistelijoita irtisanomaan lämpösopimuksen 1.10.2021 alkaen ehdolla, että sopimus voidaan nyöhemmin palauttaa/siirtää mahdolliselle ostajalle.
Vs. kunnanjohtaja teki kokouksessa keskustelun kuluessa seuraavanlaisen päätösesityksen:
Kunnanhallitus jatkaa Tietäväisen koulun myyntitoimia 31.10.2021 asti. Kunnanhallitus pyytää tarjouksia A- ja B-rakennukesta yhdessä tai erikseen. Kunnanhallitus pyytää tarjousten yhteydessä tarjouksen jättäjältä liiketoimintasuunnitelman, lisäksi kunnanhallitus pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä ostotarjous.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemä päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |