RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 391
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen Akseli Manniselle kunnan luottamustoimista
Kunnanhallitus 11.10.2021 § 391
242/00.00.01.01/2021 [Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025]
Kunnanvaltuusato on kokouksessaan 16.08.2021 § 74 valinnut Akseli Mannisen sivistyslautakuntaan Hannu Hämäläisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi. Lisäksi hän on keskustan varavaltuutettu.
Akseli Manninen on kirjeellään 04.10.2021 anonut eroa kunnan luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Akseli Manniselle eron kunnan luottamustoimista.
Samalla todetaan, että valtuuston puheenjohtaja lähettää keskusvaalilautakunnalle pyynnön nimetä uusi varavaltuutettu.
Päätös
Kunnanhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle, että valtuusto myöntää Akseli Manniselle eron kunnan luottamustoimista.
Samalla todettiin, että valtuuston puheenjohtaja lähettää keskusvaalilautakunnalle pyynnön nimetä uusi varavaltuutettu.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |