RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 384
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentin vahvistaminen vuosille 2022 - 2023
Kunnanhallitus 11.10.2021 § 384
382/02.03.01.00/2021 [Tuloveroprosentin vahvistaminen vuosille 2022 - 2023]
Veromenettelystä annetun lain 1995/1558 91a §:n (520/2010) mukaan kunnan tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.
Vuoden 2022 osalta päätetään myös vuoden 2023 tuloveroprosentista, koska 1.1.2023 uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa, samaan aikaan kuntien tuloveroprosentista leikataan tämän hetken tiedon mukaan 12,39 %, näin ollen Tohmajärven kunnan tuloveroprosentti olisi vuonna 2023 9,36 %. Uusien hyvinvointialueiden toiminnan suunnittelu on jo täydessä vauhdissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja tätä myötä niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa.
Tässä muutostilanteessa kunnan tuloveroprosentti on syytä pitää samalla tasolla kuin vuonna 2021, vuodesta 2024 eteenpäin tuloveroprosenttiin voidaan tehdä muutoksia 0,10 tarkkuudella.
Asian valmistelija
talouspäälikkö, vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Tohmajärven kunnan tuloveroprosentiksi vuosille 2022 - 2023 vahvistetaan 21,75 %.
Merkitään, että Tuula Pieviläinen oli paikalla tämän asian keskustelun ajan klo 18:51-18:53.
Päätös
Kunnanhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle, että Tohmajärven kunnan tuloveroprosentiksi vuosille 2022 - 2023 vahvistetaan 21,75 %.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |