Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 414


 

Kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat

 

Kunnanhallitus 01.11.2021 § 414  

    

Kunnanjohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista:

 

-          Yrityspalvelu OY:n kehittäminen

-          Värtsilän koulu

 

Kehittämispäällikkö Anne Hyttinen ja taloussihteeri Satu Saikkonen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijoina kuultavaksi kunnan suoraan vuokraamien yrityskiinteistöjen vuokrienmääritystason tavoitetason asettamisesta.

 

Sivistysjohtaja Petri Pasanen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana kuultavaksi ajankohtaisista HYTE-asioista.

 

Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset. 

 

Asian valmistelija

 vs. kunnanjohtaja

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Saatetaan kunnanjohtajan katsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Merkitään, että sivistysjohtaja Petri Pasanen oli asiantuntijana kuultavana (etäyhteydellä) HYTE-asioista (Siun Soten yhtymähallituksen kokous 1.11.2021, EPT, kouluterveyskysely) klo 15:22 - 16:14.

 

Merkitään, että käytiin yleis- ja evästyskeskustelu koulutervey skyselyn tulosten strategia- ja rahoituspäätöksiksi viemisestä.

 

Tämän asian keskustelun aikana pidettiin TAUKO klo 16:17 - 16:40.

 

Merkitään, että kehittämispäällikkö Anne Hyttinen oli asiantuntijana kuultavana yrityskiinteistöjen vuokratavoitetason määrittelemiseksi klo 16:41 - 17:48.

 

Merkitään, että kunnanhallitus evästi, että Tietäväisen koulukeskuksen markkinointitoimia jatketaan vuoden 2021 loppuun saakka.

 

Päätös

 Merkittiin tietoon saatetuksi.

 

 ________