Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 419


 

Tiedonhallinnan asiantuntijan valintapäätöksen raukeaminen

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 300 

 

 

Kunnan tiedonhallinnan asiantuntijan irtisanouduttua tehtävästään 1.9.2021 alkaen on uuden tiedonhallinnan asiantuntijan rekrytointi käynnistettävä välittömästi kunnan keskeisten toimielinten (valtuusto, hallitus, tarkastuslautakunta) toiminnan tuen ja työskentelyedellytysten turvaamiseksi.

 

Kuntaan on kunnanhallituksen päätöksellä 14.10.2019 § 257 perustettu Talouden ja hallinnon toimialalle 1.1.2020 alkaen tiedonhallinnan tulosyksikkö, jota johtaa tiedonhallinnan asiantuntija. Tulosyksikön vastuulla on tiedonhallinta eli asiakirjahallinto ja tietosuoja. Kunnanhallitus voi muutostilanteessa myös arvioida, onko tiedonhallinnan toiminta omana tulosyksikkönä tarkoituksenmukaista.

 

Kunnan keskushallinnossa työskentelee kaksi kokoaikaista työntekijää, hallinnon sihteeri ja tiedonhallinnan asiantuntija, jotka toimivat myös toistensa varahenkilöinä. Henkilöresurssit ovat siis varsin ohuet, joten on iso riski töiden kasaantumisesta ja kunnan palvelukyvyn heikkenemisestä. Keskushallinnon toimintakyvyn ja tehtävien hoidon kannalta tiedonhallinnan asiantuntijan virantäyttöprosessin käynnistäminen on perusteltua. Tiedonhallinnan asiantuntijalta toivotaan pääasiallisen osaamisen eli asiakirjahallinnon, arkistotoimen ja tiedonhallinnan lisäksi myös tietoteknistä osaamista (esim. striimaus).

 

Julkisen viran vakinainen täyttäminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Kunnanhallitus valitsee keskushallinnossa työskentelevän viranhaltijan. Kunnanhallituksen nimeää keskuudestaan virantäytön valmistelu-/haastatteluryhmään kolme luottamushenkilöä 23.8. Viranhaltijoista valmistelu-/haastatteluryhmässä ovat hallintopäällikkö, vs. kunnanjohtaja ja henkilöstösihteeri. Hakuilmoitus julkaistaan kuntarekryssä, mol.fi:ssa sekä kunnan verkkosivuilla ja somekanavissa.

 

Oheismateriaalina on tiedonhallinnan asiantuntijan tehtävänkuvaus ja palkkatiedot.  

 

Asian valmistelija

 keskushallinnon sihteeri, henkilöstösihteeri

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää julistaa tiedonhallinnan asiantuntijan viran haettavaksi vakinaista täyttämistä varten ja valtuuttaa vs.kunnanjohtajan, hallintopäällikön ja henkilöstösihteerin hoitamaan rekrytoinnin käytännön järjestelyt.

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 23.08.2021 § 318 

 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 9.8.2021 § 300 päättänyt nimetä keskuudestaan virantäytön valmistelu-/haastatteluryhmään kolme luottamushenkilöä 23.8.2021 pidettävässä kokouksessa. Viranhaltijoista valmistelu-/haastatteluryhmässä ovat hallintopäällikkö, vs. kunnanjohtaja ja henkilöstösihteeri. Hakuilmoitus on julkaistaan kuntarekryssä, mol.fi:ssa sekä kunnan verkkosivuilla ja somekanavissa.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus nimeää keskuudestaan valmistelutyöryhmän jäsenet.

 

Vilho Mikkonen esitti, että valmistelutyöryhmään nimetään Vuokko Väistö.

 

Helena Pakarinen esitti, että valmistelutyöryhmään nimetään Matti Kuittinen ja Tommi Pesonen.

 

Päätös

 Kunnanhallitus nimesi työryhmään Vuokko Väistö, Matti Kuittinen ja Tommi Pesonen.

 

 ________

 

 

 

 

Kunnanhallitus 20.09.2021 § 361 

 

 

Tiedonhallinnan asiantuntijan virka on ollut haettavana Kuntarekryssä. Alkuperäinen hakuaika päättyi 25.8.2021 ja tuona aikana saapui yksi hakemus. Valmisteleva työryhmä piti hakuajan jatkamista tarpeellisena ja sitä jatkettiin 7.9.2021 saakka. Jatketun hakuajan kuluessa saapui kolme hakemusta lisää eli kaikkiaan virkaa haki neljä henkilöä: Kakkonen Johanna, Ojatalo Kalle, Toivanen Niina ja Pikka Jouni.

 

Valmisteleva työryhmä päätti kutsua haastatteluun Jouni Pikkan, jolla on tehtävän edellyttämä asiakirjahallinnon / arkistotoimen koulutus sekä eniten alan työkokemusta. Muut hakijat karsiutuivat jatkosta koulutuksen ja työkokemuksen puutteiden johdosta. Haastattelu toteutettiin 13.9.2021 Teamsin kautta.

 

Hakemusten, haastattelun ja kokonaisarvioinnin pohjalta valmisteleva työryhmä päätti yksimielisesti esittää vs. kunnanjohtajalle Jouni Pikkan valintaa tiedonhallinnan asiantuntijan virkaan. Vs. kunnanjohtaja kunnanhallituksen esittelijänä yhtyy työryhmän esitykseen. Tehtävästä maksettava aloituspalkka tarkistetaan vastaamaan tehtävän sisältöä käytettävän TVA-järjestelmän mukaisesti. Virkaan valitun on toimitettava työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Koeaika on 6 kk.

 

 

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri, hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus valitsee avoinna olevaan tiedonhallinnan asiantuntijan virkaan filosofian maisteri Jouni Pikkan. Tehtävästä maksettava aloituspalkka tarkistetaan vastaamaan tehtävän sisältöä käytettävän TVA-järjestelmän mukaisesti. Virkaan valitun on toimitettava työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Koeaika on 6 kuukautta.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.

 

 ________

 

 

 

Kunnanhallitus 01.11.2021 § 419  

308/01.01.01.01/2021 [Tiedonhallinnan asiantuntijan rekrytointi]  

 

Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta säädetään ( 7 § ), että virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on, että siihen otettava henkilö antaa viranoamisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranoamiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot.

 

Ehdollisesti otetun viranhaltijan on esitettävä tiedot ottamisesta päättävän viranomaisen asettaman kohtuullisen määräajan kuluessa ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Jos tietoja ei esitetä määräajassa, viranoaminen toteaa päätöksellään ottamisen rauenneeksi.

 

Tiedonhallinnan asiantuntijan virkaan valittu Jouni Pikka on 19.10.2021 päivätyllä kirjellään ilmoittanut, että ei tule toimittamaan pyydettyä selvitystä terveydentilastaan.

 

Hallintosäännön 38 § mukaan ehdollisen valintapäätöksen raukeamisen toteaa päätöksellään palvelussuhteeseen ottamisesta päättänyt viranomainen.

 

Kirje on esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri, hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus toteaa ehdollisen valintapäätöksen KH 20.09.2021 § 361 rauenneeksi, koska pyydettyä terveysselvitystä ei toimitettu.

 

Päätös

 Kunnanhallitus totesi valintapäätöksen KH 20.09.2021 § 361 rauenneeksi.

 

 ________