Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 495


 

Tilivelvolliset 1.1.2022 alkaen

 

Tarkastuslautakunta 01.12.2021 § 81 

 

 

Tilivelvollisuuden käsite määritellään hallituksen esityksessä kuntalaiksi (410 /2015). Tilivelvollisia ovat tämän mukaan kunnan toimielimen jäsenet sekä asianomaisten toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat, joita olisivat toimielimen esittelijät ja itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavat viranhaltijat ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Tilivelvollisuuden määrittäminen on osa kunnan hallinnon järjestämistehtävää ja siitä päättää valtuusto.

 

Kuntalain 125 § Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely todetaan, että tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. 

 

Edelleen 125 § 1 momentin mukaan tilivelvolliset on määriteltävä muun muassa sen vuoksi, että vastuuvapauslausunto kohdistetaan heihin henkilökohtaisesti viranhaltijoina. Kuntalain mukaan tilivelvollisia ovat kunnan toimielimen jäsenet sekä asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat

viranhaltijat.

 

Tilivelvollisuus ei tuo viranhaltijalle mitään sellaista vastuuta, joka ei kuuluisi hänelle hänen asemansa perusteella muutoinkin - esimiehenä, laskujen hyväksyjänä tai määrärahojen käytöstä päättävänä viranhaltijana. Tilivelvollisuus merkitsee sitä, että viranhaltijan toiminta tulee valtuuston arvioitavaksi, viranhaltijaan voidaan kohdistaa tilintarkastuskertomuksessa muistutus ja viranhaltijalle voidaan myöntää vastuuvapaus.

 

Viranhaltijoista tilivelvollisina voidaan pitää toimielimen esittelijöitä ja toimielimen tehtäväalueella itsenäisestä tehtäväkokonaisuudesta vastaavia viranhaltijoita ainakin silloin, kun he ovat suoraan toimielimen alaisia. Kuntalaki ei vaadi tilivelvollisten viranhaltijoiden määrittelemistä ennakolta, mutta tilivelvollisten ja vastuullisten kannalta on selkeämpää tietää, keitä vastuuvapauslausuma koskee.

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle nimettäväksi seuraavat viranhaltijat kunnan tilivelvollisiksi 1.1.2022  lukien:     

kunnanjohtaja  
hallintopäällikkö  
lomituspäällikkö  
sivistysjohtaja 
kirjasto- ja kulttuuritoimen johtaja
varhaiskasvatuksen päällikkö    
musiikkiopiston rehtori 
tekninen johtaja  

Tarkastuslautakunta pyytää asiasta kunnanhallituksen lausunnon. Tämän jälkeen tarkastuslautakunta esittää asian yhdessä kunnanhallituksen lausunnon kanssa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

 

 

Kunnanhallitus 07.12.2021 § 495  

55/02.02.02/2021 [Tilivelvolliset 1.1.2021 lukien]  

 

Tarkastuslautakunta on pyytänyt asiasta kunnanhallituksen lausunnon ja esittää asian yhdessä kunnanhallituksen lausunnon kanssa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan kuntatekniikan päällikkö on samanlaisessa asemassa kuin muutkin toimialajohtajien alaiset viranhaltijat.             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö, talouspäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus yhtyy tarkastuslautakunnan esitykseen, täydentää esitystä ja esittää valtuustolle nimettäväksi seuraavat viranhaltijat kunnan tilivelvollisiksi 1.1.2022 lukien

kunnanjohtaja
hallintopäällikkö
lomituspäällikkö
sivistysjohtaja
kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja
varhaiskasvatuksen päällikkö
musiikkiopiston rehtori
tekninenjohtaja
kuntatekniikan päällikkö

 

Päätös

 Kunnanhallitus yhtyi tarkastuslautakunnan esitykseen, täydensi esitystä ja esittää valtuustolle nimettäväksi seuraavat viranhaltijat kunnan tilivelvollisiksi 1.1.2022 lukien

kunnanjohtaja
hallintopäällikkö
lomituspäällikkö
sivistysjohtaja
kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja
varhaiskasvatuksen päällikkö
musiikkiopiston rehtori
tekninen johtaja
kuntatekniikan päällikkö

 

 ________