RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 476
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat
Kunnanhallitus 07.12.2021 § 476
Kunnanjohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista. Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset.
Kehittämispäällikkö Anne Hyttinen on kutsuttu kokoukseen kertomaan Tietäväisen koulukeskuksen myynnin/jatkokäytön ajankohtaisista asioista.
Asian valmistelija
vt. kunnanjohtaja
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan kunnanjohtajan katsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.
Merkitään, että kehittämispäällikkö Anne Hyttinen oli paikalla kokouksessa asiantuntijana kuultavana Tietäväisen koulukeskuksen jatkokäytön osalta klo 15:13 - 15:56.
Merkitään evästyksenä, että kunnanhallitus jatkaa tarvittaessa tilojen lämmittämistä tammikuun 2022 kunnanhallituksen kokoukseen saakka.
Merkitään, että Vilho Mikkonen saapui kokoukseen tämän asian keskustelun aikana klo 15:50 ja Reima Ehrukainen poistui kokouksesta klo 15:50.
Päätös
Saatettiin katsaus tiedoksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |