RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ostotarjous maa-alasta / Lyytinpolku
Kunnanhallitus 23.08.2021 § 323
--------------------- ovat lähettäneet kunnanhallitukselle ostotarjouksen koskien omistamansa kiinteistön takana sijaitsevasta maa-alueesta, mikä on kaavoitettu maatalousalueeksi, n. 700 m2.
Tarjous koskee peltoaluetta, jota tarjouksen jättäjät ovat hoitaneet kunnan kanssa tehdyn vuokrasopimuksen perusteella jo vuosia.
Hintatarjous on 0,50 €/m2, mikä on sama kuin kunnanhalltuksen 28.6.2021 § 262 tekemässä päätöksessä, joka koski tonttimaaksi kaavoitettua, mutta lisämaaksi toisaalla kuntakeskuksen alueella myytyä maa-alaa.
Kunnalle osoitettu ostotarjous ja alueen kartta on kokonaisuudesdsaan esityslistan oheismateriaalina.
Ostotarjous koskee peltoalueen osaa. Peltoalueella on voimassaolevia vuokrasopimuksia peltomaan vieressä asuvien asukkaiden kanssa. Peltoalue on palvellut maata vuokranneita asukkaita puutarhakäytössä, joka on lisännyt asukkaiden asumisviihtyisyyttä. Kunnanhallitus puoltaa peltoalueen myymistä asukkaiden virkistyskäyttöön, mutta peltoalueen myyntitoimet tulee valmistella ympäristölautakunnan toimesta niin, että muillakin peltoalueen lähistöllä oleviella asukkailla on mahdollisuus lunastaa maata virkistyskäyttöön.
Asian valmistelija
vs. kunnanjohtaja, tekninen johtaja, hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hylkää ostotarjouksen. Kunnanhallitus lähettää Harjulantien vieressä olevan peltoalueen myyntitoimet ympäristölautakunnan valmisteluun.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Ympäristölautakunta 14.12.2021 § 137
Alueen maankäytön kannalta lisämaan myynnille puutarha/harrasteviljelykäyttöön ei ole estettä. Alueelle on laadittu alustava ohjeellinen palstoitussuunnitelma ja määräalaluettelo. Luettelon ja palstoitussuunnitelman mukaiset määräalat ovat lohkottavissa ja liitettävissä alueeseen liittyvien kiinteistöjen lisämaaksi, kiinteistön omistajan ja kunnan välisellä määräalakaupalla. Määräalakauppa on sovitettava palstoitusalueen olemassa olevien vuokrasopimusten mukaisiin, nyt käytössä oleviin vuokra-alueisiin ja turvattava vuokralaisen mahdollisuus toimia alueella vuokrasopimuksen mukaisesti. Lopullinen myytävän määräalan pinta-ala selviää maanmittaustoimituksessa.
Luettelo lohkottavista määräaloista:
Kiinteistö | Vuokrasopimuksen mukainen pinta-ala (2001) m² | Lohkottavan alueen pinta-ala m² |
77:73 | n. 640 | n. 620 |
77:66 | n. 700 | n. 665 |
77:49 | n. 700 | n. 715 |
90:0 | n. 600 | n. 600 |
Ympäristölautakunnan jäsenille on jaettu esityslistan oheismateriaalina ostotarjous sekä laadittu palstoitussuunnitelmakartta.
Asian valmistelija
tekninen johtaja
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta puoltaa lisämaan kauppaa. Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle valmisteluna peltoalueesta myytävien puutarha-alueiden myyntiehdoiksi palstoitussuunnitelman mukaisia alueita sekä seuraavia myyntiehtoja: Lisämaan kaupassa ei myydä rakennusoikeutta. Myytävä lisämaa on tarkoitettu puutarha/harrasteviljelykäyttöön nyt tehdyn ostotarjouksen mukaisesti. Lisämaalle ei saa rakentaa kiinteää rakennusta tai rakennelmaa, käyttää varastoalueena siirrettäville laitteille, rakennelmalle tai rakennuksille. Ostaja vastaa määräalan lohkomis- ja lainhuutokustannuksista, kaupanvahvistajan palkkiosta, kauppakirjan laatimiskustannuksista ja varainsiirtoverosta. Kunnallistekniikan rakentamiskustannuksia tai liittymämaksuja ei siirry ostajalle.
Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä teki kokouksessa seuraavan täydennetyn päätösehdotuksen:
Ympäristölautakunta puoltaa lisämaan kauppaa, kauppahinnasta päättää kunnanhallitus.
Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle valmisteluna peltoalueesta myytävien puutarha-alueiden myyntiehdoiksi palstoitussuunnitelman mukaisia alueita sekä seuraavia myyntiehtoja: Lisämaan kaupassa ei myydä rakennusoikeutta. Myytävä lisämaa on tarkoitettu puutarha/harrasteviljelykäyttöön nyt tehdyn ostotarjouksen mukaisesti. Lisämaalle ei saa rakentaa kiinteää rakennusta tai rakennelmaa, käyttää varastoalueena siirrettäville laitteille, rakennelmille tai rakennuksille.
Ostaja vastaa määräalan lohkomis- ja lainhuutokustannuksista, kaupanvahvistajan palkkiosta, kauppakirjan laatimiskustannuksista ja varainsiirtoverosta. Kunnallistekniikan rakentamiskustannuksia tai liittymämaksuja ei siirry ostajalle.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemän täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti. Palstoitussuunnitelmakartta pöytäkirjan liitteenä nro 5.
________
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 13
332/10.00.02.00/2021 [Ostotarjous maa-alasta / Lyytinpolku]
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan palstoitussuunnitelman mukaiset myyntialueet ja niiden myyntiehdot: Lisämaan kaupassa ei myydä rakennusoikeutta. Myytävä lisämaa on tarkoitettu puutarha/harrasteviljelykäyttöön nyt tehdyn ostotarjouksen mukaisesti. Lisämaalle ei saa rakentaa kiinteää rakennusta tai rakennelmaa, käyttää varastoalueena siirrettäville laitteille, rakennelmalle tai rakennuksille. Ostaja vastaa määräalan lohkomis- ja lainhuutokustannuksista, kaupanvahvistajan palkkiosta, kauppakirjan laatimiskustannuksista ja varainsiirtoverosta. Kunnallistekniikan rakentamiskustannuksia tai liittymämaksuja ei siirry ostajalle. Myyntihinta 0,5 euroa / m2.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |