RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 19
Kunnanjohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista. Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset.
Asian valmistelija
vt. kunnanjohtaja
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan kunnanjohtajan katsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.
Merkitään, että Jouni Martiskin poistui kokouksesta tämän asian keskustelun aikana klo 19:17.
Merkitään evästyksenä, että Tietäväisen koulu laitetaan kylmilleen mahdollisiman pian, mutta kuitenkin niin, että lämmitysjärjestelmä ei vahingoittuisi, joten valtuutetaan tekninen toimi selvittämään LVI-glykolin asentamista lämmitysjärjestelmään. Järjestetään huutokauppa irtaimiston myymiseksi.
Päätös
Saatettiin kunnanjohtajan katsaus tiedoksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |