RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Normaalista toimivallasta poikkeavan päätösvallan käyttöön ottaminen määräajaksi kunnanhallituksen päätöksellä
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 25
70/00.02.01/2022 [Normaalista toimivallasta poikkeaminen]
Hallintosäännön 31 b §:n mukaan kunnanhallitus voi vahvistaa kunnanjohtajan ja toimialajohtajan normaalista toimivallasta poikkeavan päätösvallan määräajaksi 36 a §:ssä mainitun välttämättömän syyn vuoksi.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 5 luvussa on määräykset toimivallan delegoinnista niihin tilanteisiin, joissa kunnan järjestämisvastuulla olevaan toimintaan kohdistuu sellainen riski tai uhka, että normaalista toimivallasta poikkeamisella on välttämätön syy. Normaalista toimivallasta poikkeavalla päätösvallalla voidaan tehdä päätöksiä, jotka ovat välttämättömiä palveluiden turvaamiseksi ja tilanteen saattamiseksi normaaliksi. Päätösvaltaa käytetään vain sen verran, kuin välttämätön syy edellyttää.
Kunnanjohtaja ja toimialajohtaja voivat 31 a §:n nojalla tehdä tilanteen kannalta välttämättömät päätökset, jotka tulee tehdä välittömästi. Kunnanhallituksen kannanoton jälkeen normaalista toimivallasta poikkeava päätöksentekovalta perustuu kunnanhallituksen 31 b §:n nojalla tekemään päätökseen.
Suomen valtion hallituksen koronaministerityöryhmä sai perjantaina 7. tammikuuta ensimmäisessä kokouksessaan katsauksen tautitilanteesta, omikronmuunnoksen leviämisestä, terveydenhuollon kuormituksesta ja kantokyvystä sekä rokotusten etenemisestä. Nopeasti heikentyneen tautitilanteen ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamisen vuoksi ministerityöryhmä suosittaa, että voimassa olevia rajoituksia jatkettaisiin toistaiseksi tammikuun loppuun asti. Lisäksi ministerityöryhmä suosittaa uusia rajoituksia, jotka koskevat sisätiloja ja tilaisuuksia sekä ravintoloita.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus vahvistaa kunnanjohtajan ja toimialajohtajien normaalista toimivallasta poikkeavan päätösvallan määräajaksi, tammikuun 2022 loppuun saakka hallintosäännön 31 a §:ssä mainitun välttämättömän syyn vuoksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20:10.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |