RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.01.2022/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 13.12.2021 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 6
92/00.02.00/2021 [Valtuuston päätösten täytäntöönpano 2021, TPANO]
Kunnanvaltuusto on pitänyt kokouksensa 13.12.2021 ja tehnyt seuraavat päätökset:
§ 124 Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 125 Valtuuston pöytäkirjan tarkastajien valinta
§ 126 Osavuosiraportti 1 - 9 kk 2021 valtuustolle
§ 127 Talousarviomuutos vuoden 2021 talousarvioon, ympäristölautakunta
§ 128 Talousarviomuutos vuoden 2021 talousarvioon, kunnanhallituksen toimialue, investoinnit ja rahoitus
§ 129 Valtuutettujen kymppitonnihankkeet - kohdentamattomien kehittämisrahojen sijoittaminen
§ 130 Yritystonttikampanja 2021, kampanjan jatkaminen
§ 131 Asemakaavamuutos Kemien asemakaava-alueella korttelit 607 ja 608 - viheralueiden muuttaminen KL alueeksi
§ 132 Kuntaliiton valtuuskunnan vaalit
§ 133 Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut ja perusteet
vuodelle 2022 - 2023
§ 134 Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut ja perusteet vuodelle 2022 - 2023
§ 135 Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut ja perusteet vuosille 2022 - 2023
§ 136 Vesihuoltolaitoksen maksut 1.1.2022
§ 137 Tilivelvolliset 1.1.2022 alkaen
§ 138 Valtuustoaloite yritystoiminnan huomioimisesta talousarvion valmistelun yhteydessä
§ 139 Valtuustoaloite liikuntapaikkojen hoitajan palkkaamisesta/nimeämisestä kuntaan
§ 140 Vuoden 2022 talousarvion hyväksyminen
§ 141 Kuntastrategia
§ 142 Rääkkylän kunnan esitys Siun soten perussopimuksen muuttamisesta
§ 143 Valtuustoaloite aktiivikäytöstä pois jääneiden ja jäävien kiinteistöjen myyntiin laittaminen huutokauppanettiin
§ 144 Valtuustoaloite kunnan elinvoiman kehittämiseksi sekä vapaiden toimitilojen ja yritystonttien markkinointihankkeen käynnistämiseksi
§ 145 Sidonnaisuusilmoitukset, 1.8.2021 alkanut valtuustokausi
§ 146 Kokouksessa jätetyt uudet valtuustoaloitteet
§ 147 Valtuustoaloite koskien lasten ja nuorten koulukyyti olosuhteiden ja turvallisuuden parantamista
§ 148 Valtuustoaloite koskien kunnan sijoitustoimintaa.
Pöytäkirja on julkaistu kunnan verkkosivuilla 22.12.2021 ja päätökset saavat lainvoiman 28.01.2022.
Kyseinen valtuuston pöytäkirja on esityslistan oheismateriaalina.
Kunnallisvalituksen piiriin kuuluvissa asioissa päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston kokouksen 13.12.2021 päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi ja ovat muutoinkin laillisia. Kunnanhallitus päättää panna valtuuston kyseiset päätökset täytäntöön.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |