Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 03.02.2022/Pykälä 9


 

Lukuvuoden 2021 - 2022 stipendien ja avustusten hakuaika

 

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 03.02.2022 § 9  

63/12.01.06.00/2022 [Musiikkiopiston stipendit ja avustukset vuonna 2022]  

 

Musiikkiopiston käyttö- ja stipendirahaston käytöstä päättää musiikkiopiston johtokunta.

Stipendillä tai muulla muistamisella voidaan huomioida oppilasta, joka on edennyt opinnoissaan erityisen nopeasti tai muuten osoittanut poikkeuksellista innostusta musiikkiharrastukseensa. Erityisellä muistamisella voidaan huomioida oppilasta myös sellaisessa vaiheessa, jossa oppilas on löytänyt oman musiikillisen ilmaisutapansa ja pyrkii siihen tavoitteellisesti, vaikka se poikkeaisi hänelle laaditusta opetussuunnitelmasta (kuten esimerkiksi tavoitteellinen/pitkäjänteinen säveltäminen tai sovittaminen oppilaan kohdalla, joka ei em. taidoissa opetusta suoraan saisikaan). Opettaja voi hakea oppilaalleen edellä mainituilla perusteilla INTO-stipendiä lukuvuoden päätösvaiheessa ilmoitettuun päivämäärään mennessä.

 

Stipendihakemukset käsitellään  henkilöstöpalaverissa opettajien ehdotuksen pohjalta, rehtorin tehtyä esityksen kokoukselle. Esityksessä pyritään kiinnittämään huomiota siihen, että eri opettajien oppilaat näkyvät jossain määrin tasapuolisesti stipendien saajina (huomioiden opettajien yksilöllisesti vaihtelevat oppilasmäärät).

 

Stipendejä jaetaan vuosittain erikseen päätettävän resurssin puitteissa, stipendien suuruuden sijoittuessa harkinnan mukaan välille 20 -100 eur / henkilö. Stipendiä ei myönnetä peräkkäisinä vuosina samalle henkilölle kuin erityisen painavin perustein. Stipendi voidaan opettajien esityksestä myötää myös ensimmäisen vuoden oppilaalle. Opettaja voi anoa lähtökohtaisesti yhden stipendin alkavaa 10 oppilasta kohti.

 

Oppilas/huoltaja voi hakea lukuvuoden päätösvaiheessa avustusta ilmoitettuun päivämäärään mennessä. Avustusta voi hakea harrastusta tukevaan hankintaan tai osallistumiseen, esim. leireille, kilpailuosallistumiseen tai soitinhankintaan. Avustushakemukset käsitellään samanaikaisesti henkilöstöpalaverissa, rehtorin tehtyä esityksen kokoukselle. Avustuksia jaetaan vuosittain erikseen päätettävän resurssin puitteissa. Avustus toteutetaan hankintaa koskenutta kuittia vastaan

jälkikäteen.

Asian valmistelija

 musiikkiopiston rehtori

 

Esittelijä

 musiikkiopiston rehtori Ertolahti-Mertanen Susanna

 

Päätösehdotus

 Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta päättää, että lukuvuoden 2021-2022 stipendi- ja avustushakemukset tulee toimittaa musiikkiopiston toimistoon viimeistään 14.4.2022. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei oteta käsittelyyn. 

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________