Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 49


 

Talouskatsaus

 

Kunnanhallitus 07.02.2022 § 49  

17/02.02.02/2022 [. Vuoden 2022 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]               

 

Kunnanjohtaja antaa talouden tilannekatsauksen. Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset

 

Asian valmistelija

 talouspäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Saatetaan kunnanjohtajan talouskatsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana kokouksessa tämän asian keskustelun aikana klo 16:40 - 17:02.

 

Merkitään, että käytiin yleiskeskustelu tilikauden 2021 tulokseen vaikuttavista seikoista.

 

Merkitään, että selvitetään investointien osalta sisäisiä siirtoja vesihuoltolaitoksen investoinneista teollisuusalueen infran investointien rahoittamiseksi ja valtuutettujen kehittämisrahan lykkäämistä tuleville vuosille.

 

Päätös

 Merkittiin tiedoksi.

 

 ________