RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vammaisneuvoston jäsenten nimeäminen kaudelle 2021 - 2025, kunnanhallituksen varaedustajan nimeäminen
Kunnanhallitus 06.09.2021 § 339
Hallintosäännön 13 § mukaan kunnan vaikuttamistoimielimiä ovat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, elinvoimaneuvosto ja Keski-Karjalan vammaisneuvosto sekä Siun soten neuvottelukunta, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.
Kunnan on perustettava vammaisneuvosto ja annettava sille mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan. Vaikuttamismahdollisuus on annettava vammaisten henkilöiden elämään kuuluvien asioiden kannalta (Kuntalaki 28 §):
hyvinvointi
terveys
osallisuus
elinympäristö
asuminen
liikkuminen
päivittäisistä toiminnoista suoriutuminen
tarvittavat palvelut.
Vammaisneuvostossa tulee olla edustettuina vammaiset henkilöt sekä heidän omaisensa ja järjestönsä.
Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisneuvostot eivät ole virallisia kunnan toimielimiä vaan kuulemis- ja vaikuttamiskanavia. Kuntalaissa korostetaan vammaisneuvostojen aktiivista roolia. Siinä myös edellytetään, että vammaisneuvosto saa tietoa hyvissä ajoin.
Vammaisneuvoston asettamistapa, jäsenten lukumäärä, kokoonpano ym. jää paikallisesti päätettäväksi.
Kunnanhallitus voi hyväksyä vammaisneuvoston toimintasäännön, jossa on lakisääteiset ja muut mahdolliset tehtävät:
jäsenten lukumäärä
mitä tahoja jäsenet edustavat
toimikausi
kokousten koolle kutsuminen
puheenjohtajan valinta
sihteerin tehtävän hoitaminen
toimintasuunnitelman laatiminen
toimintakertomuksen antaminen.
Tohmajärven kunta on järjestänyt tähän saakka vammaisneuvostotyöskentelyn seudullisena yhteistyönä.
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää vammaisneuvostoon kuntajäsenen ja varajäsenen kaudelle 2021 - 2025 ja pyytää vammaisjärjestöiltä ehdotusta kahdeksi muuksi Tohmajärven edustajaksi ja varaedustajaksi neuvostoon. Edellä mainittujen lisäksi neuvostoon kuuluu liikunnanohjaaja. Näille kolmelle jäsenelle maksetaan Tohmajärven kunnan hallintosäännön 150 §:n 1. E mukainen korvaus osallistumisesta vammaisneuvoston kokouksiin.
Keskustelun aikana kunnanjohtaja muutti päätösesitystään seuraavasti:
Kunnahallitus nimeää vammaisjärjestöön kaksi kuntajäsentä ja heille varajäsenet kaudelle 2021 - 2025 sekä kunnanhallituksen edustajan ja pyytää vammaisjärjestöiltä ehdotusta kahdeksi muuksi Tohmajärven edustajaksi ja varaedustajaksi neuvostoon. Edellä mainittujen lisäksi neuvostoon kuuluu liikunnanohjaaja. Näille neljälle jäsenelle maksetaan Tohmajärven kunnan hallintosäännön 150 §:n 1. E mukainen korvaus osallistumisesta vammaisneuvoston kokouksiin.
Vilho Mikkonen esitti Tero Lepola, varalle Suvi Hiltunen, SDP.
Tommi Pesonen esitti Ritva Simonen, varalle Mikko Simpura, Liike NYT.
Vilho Mikkonen esitti, että kunnanhallituksen edustajaksi valitaan Vuokko Väistö.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus lisättynä luottamushenkilöiden kokouksessa tekemillä henkilöesityksillä
________
Kunnanhallitus 08.11.2021 § 445
Keski-Karjalan vammaisneuvosto on pitänyt kokouksensa 22.09.2021 ja todennut §:ssä 0, että todettiin, että Rääkkylä ja Tohmajärvi ovat nimenneet alkaneelle valtuustokaudelle uudelleen entiset
jäsenet K-K:n vammaisneuvostoon eli Tohmajärveltä Ritva Simosen ja Tero Lepolan.
Vammaisneuvoston viimeisin muistio on esityslistan oheismateriaalina ja suora linkki 22.9.2021 muistioon
Keski-Karjalan vammaisneuvoston kokoonpano kaudella 2021 - 2025 on seuraava:
varsinainen jäsen | Kunta/kaupunki/järjestö |
Asikainen Mirja | Kiteen kaupunki/Keski-Karjalan Diabetesyhdistys |
Hakulinen Eija | Kiteen kaupunki/Keski-Karjalan Reuma ja Tules |
Uuksulainen Eila | Kiteen kaupunki/Kiteen kuulokerho |
Pirhonen Liisa | Kiteen kaupunki |
Niskanen Tapio | Kiteen kaupunki |
Koponen Toivo | Rääkkylän kunta |
Kymäläinen Jyrki | Rääkkylän kunta |
Lamminsalo Marja-Liisa | Rääkkylän kunta |
Lepola Tero | Tohmajärven kunta |
Simonen Ritva | Tohmajärven kunta |
Väistö Vuokko | Tohmajärven kunta |
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Merkitään Keski-Karjalan vammaisneuvoston kokoonpano kaudella 2021 - 2025 kunnanhallitukselle tiedoksi.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
Lisäksi todettiin, että Tohmajärveltä kokoonpanoon kuuluu myös liikunnanohjaaja.
________
Kunnanhallitus 21.02.2022 § 73
242/00.00.01.01/2021 [Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025]
Vuokko Väistö on valittu kunnanhallituksen varsinaiseksi edustajaksi vammaisneuvostoon.
Hänelle tulee valita varaedustaja.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen varsinaiselle edustajalle varajäsenen vammaisneuvostoon.
Helena Pakarinen esitti, että Elina Väistö nimetään Vuokko Väistölle varajäseneksi.
Päätös
Kunnanhallitus nimesi Elina Väistön Vuokko Väistön varajäseneksi vammaisneuvostoon.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |