RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimaneuvoston nimeäminen kaudelle 2021 - 2025, elinvoimaneuvoston täydentäminen, kunnanhallituksen varaedustajan/varaedustajien nimeäminen
Kunnanhallitus 06.09.2021 § 338
Hallintosäännön 13 § mukaan kunnan vaikuttamistoimielimiä ovat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, elinvoimaneuvosto ja Keski-Karjalan vammaisneuvosto sekä Siun soten neuvottelukunta, joiden kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.
Elinvoimaneuvoston tavoitteena on kehittää Tohmajärven elinkenoelämän edellytyksiä yhteistyössä kaikkien toimijoiden kesken. Neuvosto voi kokoontua tarvittaessa seudullisesti tai maakunnallisesti yhteistyössä muiden kuntien elinvoimaneuvostojen tai vastaavien elinkeinoelämän ryhmittymien kesken. Neuvoston jäseniltä odotetaan näkemystä, kiinnostusta ja innostusta kunnan elinkeinoelämän kehittämistä varten. Neuvoston koollekutsujana ja puheenjohtajana toimii kunnanjohtaja, neuvoston sihteerin ja asiantuntijan tehtävää hoitaa kehittämispäällikkö. Neuvosto kutsuu tarvittaessa asiantuntijoita kuultavaksi eri yhteistyötahoilta ja vierailee tarvittaessa kohteissa, jotka ovat hyödyksi neuvoston toiminnalle. Elinvoimaneuvosto järjestäytyy ja päättää toiminnastaan muilta osin omatoimisesti.
Asian valmistelija
vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää elinvoimaneuvostoon jokaisesta valtuustoryhmästä yhden jäsenen. Neuvostoon kuuluvat em. mainittujen jäsenten lisäksi vs. kunnanjohtaja, joka toimii koollekutsujana ja puheenjohtajana, neuvoston sihteerin ja asiantuntijan tehtävää hoitaa kehittämispäällikkö. Näiden elinvoimaneuvoston jäsenten osalta sovelletaan hallintosäännön 150 §:n 1. E kokouspalkkiosäännöstä. Kunnanhallitus pyytää Tohmajärven yrittäjäjärjestöä nimeämään 4 jäsentä neuvostoon, jäsenien valinnassa oli hyvä huomioida kaikki toimialat. Lisäksi KETI Oy:tä ja Jetina ry:tä pyydetään nimeämään omat jäsenensä neuvostoon. Elinvoimaneuvostoon pyydetään jäsenet myös tuottajajärjestöiltä.
Puheenjohtaja tiedusteli kunnanhallitukselta, mitä mieltä hallituksen jäsenet ovat esitetystä koosta 13 jäsentä?
Elinvoimaneuvoston koko hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanjohtaja täydensi päätösehdotusta keskustelun aikana, että kunnanhallitus pyytää Tohmajärven yrittäjärjestöä nimeämään 3 jäsentä ja Pohjois-Karjalan kauppakamari 1 jäsenen, ja että kunnanjohtaja kutsuu elinvoimaneuvoston koolle vähintään kolmesti vuodessa.
Tommi Pesonen esitti Matti Ikonen, Seitsikko
Matti Kuittinen esitti Helena Pakarinen, Keskusta
Vuokko Väistö esitti Vilho Mikkonen, SDP
Jarmo Hasunen esitti Sampo Rauma, Liike NYT
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus kokouksessa tehtyine täydennyksineen.
________
Kunnanhallitus 08.11.2021 § 444
Nimeämispyynnöt on lähetetty seuraaville järjestöille ja yhteisöille ja ilmoitukset nimeämisistä on saatu seuraavasti:
Yhteisö/yhdistys | jäsen | varajäsen |
Kunta | kunnanjohtaja, koollekutsuja |
|
Kunta | kehittämispäällikkö, sihteeri |
|
Kunta | Matti Ikonen |
|
Kunta | Vilho Mikkonen |
|
Kunta | Sampo Rauma |
|
Kunta | Helena Pakarinen |
|
Jetina ry | Maare Karjalainen | Ritva Rönkä |
KETI Oy | Risto Hiltunen | Birgitta Väisänen |
kauppakamari | ei vars. jäsentä | käytettävissä asiantuntijana |
Tohmajärven Yrittäjät (3) ilmoitus puuttuu
tuottajajärjestöt ilmoitus puuttuu
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Jäsenesitykset saatetaan kunnanhallitukselle tiedoksi. Kunnanhallitus myöntää järjestöille lisäaikaa marraskuun 2021 loppuun saakka jäsenesitysten tekemiseen.
Kokouksessa esittelijä ilmoitti, että Tohmajärven Yrittäjät ry on ilmoittanut nimeävänsä seuraavat henkilöt elinvoimaneuvostoon: Sari Mikkonen, Timo Miettinen, Juha Varonen, Pekka Sorvi ja 1 vielä nimeämätös yrittäjien edustaja.
Kokouksessa esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää elinvoimaneuvoston kokoonpanon kokouksessa tehdyin täydennyksin ja myöntää järjestöille lisäaikaa marraskuun 2021 loppuun saakka loppujen jäsenesitysten tekemiseen.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän kokouksessa tehty muutettu päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 15
Tuottajat ovat viestissään 01.12.2021 esittänyt nimettäväksi elinvoimaneuvostoon Veli-Matti Ahlqvistin.
Tohmajärven Yrittäjät on viestissään 29.12.2021 esittänyt seuraavat henkilöt nimettäväksi elinvoimaneuvostoon: Timo Miettinen, Pekka Sorvi, Sari Mikkonen ja Juha Varonen.
Asian valmistelija
vt. kunnanjohtaja
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus täydentää elinvoimaneuvostoa ja nimeää elinvoimaneuvostoon kaudelle 2021 - 2025 Tuottajien edustajaksi Veli-Matti Ahlqvistin ja Tohmajärven Yrittäjien edustajiksi Timo Miettinen, Pekka Sorvi, Sari Mikkonen ja Juha Varonen, kuitenkin niin että vain kolmella on läsnäolo-oikeus kerrallaan.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 21.02.2022 § 74
242/00.00.01.01/2021 [Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025]
Matti Ikonen, Vilho Mikkonen, Sampo Rauma ja Helena Pakarinen on valittu kunnan varsinaisiksi edustajiksi elinvoimaneuvostoon.
Heille tulee valita varaedustajat.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajille varajäsenet elinvoimaneuvostoon.
Helena Pakarinen esitti, että Matti Ikosen varajäseneksi valitaan Tommi Pesonen.
Helena Pakarinen esitti, että Vilho Mikkosen varajäseneksi valitaan Vuokko Väistö.
Vilho Mikkonen esitti, että Sampo Rauman varajäseneksi valitaan Jarmo Hasunen.
Elina Väistö esitti, että Helena Pakarisen varajäseneksi valitaan Matti Kuittinen.
Päätös
Täydennettiin elinvoimaneuvostoa varajäsenten osalta luottamushenkilöiden kokouksessa tehdyin esityksin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |