Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 94

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2022

Kunnanhallitus 21.03.2022 § 94  

73/02.05.01.00/2022 [Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2022]               

Valtiovarainministeriö on ilmoittanut päätöksellään 30.12.2021 DnroVN/32353/2021, että kunnalle myönnetään valtionosuutta 1 §:ssä tarkoitettujen valtionosuustehtävien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin euromäärä, joka saadaan, kun 6-13 §:n mukaisesti määräytyvät laskennalliset kustannukset lasketaan yhteen ja saadusta summasta vähennetään 56 §:ssä tarkoitettu omarahoitusosuus. Vuonna 2021 kunnan omarahoitusosuus on 4.291,05 euroa asukasta kohden. Näin saatuun euromäärään lisätään kunnan 26-28 §:ssä tarkoitetut syrjäisyyden, työ paikkaomavaraisuuden ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat.

 Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään ja vähennetään lain 7 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat:

- verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

- verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen muutoksen neutralisointi kunta-valtio suhteessa

- harkinnanvaraisten valtionosuuden korotusten perusteella tehrävä valtionosuuden vähennys

- vuoden 2010 valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasaus

- työmarkkinatuen ja toimeentulotuen huomioon ottaminenvaltionosuudessa

- vuoden 2015 työmarkkinauudistukseen liittyvä tasaus

- maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä rahoituksden siirto

- perustoimeentulotuen KELA siirtoon liittyvä vähennys

- eläketukeen liittyvä vähennys sekä

- muut määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset

Vuoden 2022 kotikuntakorvauksen perusosa on 7.452,22 €.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja opetustoimen muu rahoitus v. 2022:

euroa/kk

euroa/vuosi

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen

1.267.667

15.212.006

mistä verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

375.366

4.504.388

mistä osakuntaliitoksen osuus

0

0

Kotikuntakorvaustulot

23.350

280.203

Kotikuntakorvausmenot

-14.338

-172.057

Yksityisten opetuksen järjestäjien arvonlisävero

0

0

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus

252.280

3.027.362

Verolykkäysten takaisinperintä

-1.315

-15.783

YHTEENSÄ (pl. OKM:n valtionosus)

1.527.644

18.331732

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 54 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. Valtionosuuspäätös ja sen laskentaperusteet löytyvät valtiovarainministeriön verkkosivulta osoitteesta www.vm.fi/kunta_asiat.

Asian valmistelija

 talouspäällikkö

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Merkitään valtiovarainministeriön päätös kunnanhallituksen tietoon saatetuksi ja todetaan, ettei oikaisuvaatimuksen tekemiseen ole aihetta.

Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun ajan klo 16:40 - 16:41.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 ________