RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 95
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Riskienhallinnan raportti vuodelta 2021
Kunnanhallitus 08.11.2021 § 441
Kuntalain 14 §:n mukaisesti Tohmajärven kunnanvaltuusto on 24.2.202 § 4 hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ja hallintosäännön 73 §:n mukaisesti kunnanhallitus on 11.3.2020 § 58 hyväksynyt toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi.
Toimintaohje koskee kaikkia kunnan toimielimiä, kunnan johtoa eri organisaatiotasoilla ja kaikkia esimiesasemassa olevia. Toimintaohjeen tarkoituksena on varmistaa, että yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä toimintatapoja ja ohjeita noudatetaan kaikessa toiminnassa. Toimintaohje täydentää hallintosääntöä, konserniohjetta, valtuuston hyväksymiä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteita sekä lainsäädäntöä.
Toimintaohje päivitetään vuosittain.
Toimintaohje kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö, talouspäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy toimintaohjeen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi, joka tulee voimaan 15.11.2021.
Kunnanhallitus pyytää kunnan toimielimiltä ohjeen mukaiset raportit helmikuun 2022 loppuun mennessä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 21.03.2022 § 95
205/00.01.04.00/2021 [Riskinhallinnan ohjelma vuodelle 2021]
Kunnan toimielimet ovat toimittaneet kunnanhallituksen kokouksessa 8.11.2021 mukaiset raportit seuraavasti:
Sivistyslautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 22.02.2022 §:ssä 19
Ympäristölautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 22.02.2022 §:ssä 28
Ko. toimielinten riskiehallinnan raportit ovat esityslistan oheismateriaalina.
Lisäksi lomituksen ja yleishallinnon toimialan raportit ovat esityslistan oheismateriaalina.
Sisäisen valvonnan raportti vuodelta 2021 on esityslistan liitteenä. Sisäisen valvonnan raportin siäsltö on salassa pidettävä asiakirja (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 24 §; kohdat 7, 15, 17).
Asian valmistelija
talouspäällikkö, hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportti vuodelta 2021 kunnanhallitukselle tiedoksi. Kunnanhallitus saattaa raportin edelleen tiedoksi tilintarkastajalle.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun ajan klo 16:42 - 17:04.
Merkitään, että Keski-Karjalan musiikkiopiston raportti oli myös esityslistan oheismateriaalina esityslistan tekstistä poiketen.