RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Työsuojeluteoista palkitseminen
Työsuojeluryhmä 13.01.2022 § 9
Työsuojeluryhmä käsittelee työtapaturmat OP:n vakuutusten järjestelmästä saatavan vahinkoluettelon pohjalta. Asia on joka kokouksen listalla (mikäli vahinkotapahtumia on) ja vuosittainen kooste käsitellään seuraavan vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Vahinkoluettelo toimitetaan etukäteen kokousaineistona, johon työsuojeluryhmän jäsenet voivat perehtyä mahdollisten poikkeuksellisuuksien, toistuvuuksien ja tiedotustarpeen esiin nostamiseksi.
Vuoden 2021 vahinkoluettelo sekä työtapaturma- ja ammattitautitilasto ovat kokousaineiston liitteinä.
Johtoryhmässä on noussut esiin toive, että työsuojeluryhmä voisi palkita yhden työtapaturman yhteydessä esiin nostetun, mahdollisesti isomman tapaturman ennalta ehkäisseen tapaturmariskin ilmoittajan.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri
Päätösehdotus
Merkitään v.2021 työtapaturmien kooste työsuojeluryhmän tietoon saatetuksi.
Päätös
Hyväksyttiin.
Käydyn keskustelun pohjalta sovittiin, että henkilöstöjaostolle esitetään toimivallan myöntämistä työsuojeluryhmälle pienimuotoiseen palkitsemiseen työsuojeluteoista.
Lisäksi sovittiin, että Heidi ja Arja selvittävät, onko varhaiskasvatuksessa käyttöönotetuissa epäkohtailmoituksissa sellaisia sisältöjä, joita olisi syytä käsitellä työsuojeluryhmässä.
________
Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 21.02.2022 § 8
39/01.04.01.01/2022 [Työsuojeluasiat 2022]
Työturvallisuus on yksi tuottavuuden tärkeimmistä tekijöistä. Työturvallisuuden johtamisen tavoitteena on vähentää tapaturmia ja sairauspoissaoloja sekä lisätä työntekijöiden hyvinvointia. Työpaikan turvallisuuskulttuuri muodostuu johdon sitoutumisesta turvallisuustyöhön, toimintatavoista ja ihmisten käyttäytymisestä. On tärkeää tunnistaa ja arvioida työhön liittyvät haitta- ja vaaratekijät. Positiivisen kannustuksen ja huomioinnin kautta edesautetaan henkilöstön sitoutumista hyvän turvallisuuskulttuurin ylläpitämiseen. Jokainen vältetty työtapaturma on arvokas asia.
Työsuojeluryhmä käsittelee säännöllisesti tapaturmailmoitukset ja nostaa näiden tietojen nojalla esiin mahdollisia kehityskohteita, jotta vastaavanlaiset vaaratilanteet voitaisiin jatkossa välttää. Aloitteena on nostaa esiin hyviä työsuojelutekoja, kiittää ja kannustaa mallikkaasti toimineita työntekijöitä. Työsuojeluryhmä voisi myöntää pienimuotoisen palkinnon työsuojeluteosta ja se kustannetaan työsuojelun kustannuspaikalle varattavista rahoista. Palkinnoiksi on ehdotettu esimerkiksi laadukkaita työkäsineitä ja pizzalahjakortteja.
Asian valmistelija
henkilöstösihteeri
Esittelijä
hallintopäällikkö
Päätösehdotus
Heniklöstöjaosto antaa työsuojeluryhmälle valtuudet henkilöstön pienimuotoiseen palkitsemiseen ansiokkaasta toiminnasta työsuojelun edistämisessä.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |