Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 03.03.2022/Pykälä 20


 

Tiedoksi asiat johtokunnalle

 

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 03.03.2022 § 20  

    

 

Tuuban poisto irtaimistoluettelosta, ja myynti

Musiikkiopiston irtaimistoluettelosta on poistettu vuonna 2001 hankittu tuuba, joka on ollut tänä aikana vain yhden musiikkiopiston oppilaan lainasoittimena noin neljän vuoden ajan. Muutoin soitin on ollut käyttämättömänä soitinvarastossa, ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kyseistä soitinta käytetään vasta opintojen edettyä pitkälle, esimerkiksi ammattiopintoihin tähdättäessä. Musiikkiopiston oppilaissa ei tällä hetkellä ole näköpiirissä oppilaita, joiden tarpeita soitin voisi palvella tulevinakaan vuosina, eikä suuren soittimen varastointi ahtaissa varastotiloissa ole siitä syystä perusteltua. Yksityinen henkilö on sitoutunut ostamaan soittimen, mikäli se poistetaan musiikkiopiston irtaimistoluettelosta. Soittimen arvon määrittämisessä on kuultu alan ammattilaista. Soittimesta saaduilla myyntituloilla hankintaan muita musiikkiopiston toiminnassa tarvittavia soittimia tai soitintarvikkeita.

 

Tohmajärven kunnan työhyvinvointikysely

Tohmajärven kunnan henkilöstölle suunnattiin loppuvuodesta 2021 työhyvinvointikysely, jolla kartoitettiin työyhteisön ja organisaation työhyvinvointia. Työhyvinvoitinkysely toteutettiin Kevan tarjoamalla verkkopalvelulla. Määräaikaan mennessä kyselyyn vastasi noin 30 % musiikkiopston henkilökunnasta, vastausprosentin jäädessä alhaiseksi. Henkilöstöpalaverissa 17.2.2022 kysely uusittiiin otoksen laajantamiseksi, lisätehtäväkenttien kera.

 

Siun työterveys  Oy:n työpaikkaselvitysraportit

Siun työterveys Oy:n työterveyshoitaja on laatinut työpaikkaselvitysraportit Kiteen ja Tohmajärven opetuspisteiden työpaikkakäynneistä 25.1.2022 päivältä.               Seuraava työpaikkaselvitys tehdään näissä opetuspisteissa vuonna 2025.

 

Esittelijä

 musiikkiopiston rehtori Ertolahti-Mertanen Susanna

 

Päätösehdotus

 Saatetaan asiat johtokunnalle tiedoksi.

 

Päätös

 Saatettiin asiat tiedoksi johtokunnalle.

 

 ________