RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 119
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Tilinpäätös 2021, tilinpäätöksen allekirjoittaminen
Kunnanhallitus 28.03.2022 § 119
20/02.06.01.03/2022 [Tilinpäätös 2021]
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava ja allekirjoitettava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen tilinpäätös on luovutettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilinpäätös on tarkastettava viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhtiöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Lisäksi kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys valtuustolle tilikauden tuloksen käsittelystä.
Tilikauden tuloksen käsittely on ylijäämäisen tuloksen siirtämistä taseen vapaaehtoiseen varaukseen, rahastoon tai tilikauden yli-/alijäämätilille.Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.
Tohmajärven kunnan tilinpäätös vuodelta 2021, sekä tilinpäätösvertailu talousarvioon verrattuna näyttää pääluokittain seuraavalta.
|
|
| TP2020 | TA2021 | Ta-muutos | TA2021 | TP2021 | Poikke- |
|
|
|
|
|
|
|
| ama |
Toimintatulot |
| 8 933 399 | 6 883 946 | 423 494 | 7 307 440 | 7 387 719 | -80 279 | |
Toimintamenot |
| -39 691 057 | -37 355 903 | -1 349 177 | -38 705 080 | -38 641 889 | -63 191 | |
Henkilöstökulut yht. |
| -10 809 699 | -11 352 100 | -800 | -11 352 900 | -10 942 691 | -410 209 | |
Palvelujen ostot |
| -24 930 935 | -23 149 763 | -305 777 | -23 455 540 | -23 593 098 | 137 558 | |
Aineet, tarvikkeet, tavarat | -1 635 368 | -1 484 900 | -138 700 | -1 623 600 | -1 823 134 | 199 534 | ||
Avustukset |
|
| -883 269 | -720 300 | -735 000 | -1 455 300 | -1 351 338 | -103 962 |
Muut kulut |
| -1 431 786 | -648 840 | -168 900 | -817 740 | -931 628 | 113 888 | |
Toimintakate |
| -30 757 658 | -30 471 957 | -925 683 | -31 397 640 | -31 254 170 | -143 470 | |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Verotulot |
|
| 13 541 908 | 14 523 000 | 0 | 14 523 000 | 14 676 045 | -153 045 |
Valtionosuudet |
| 18 760 032 | 18 044 300 | 0 | 18 044 300 | 18 113 680 | -69 380 | |
Rahoitustulot ja -menot yht. | 167 669 | 179 400 | 0 | 179 400 | 106 722 | 72 678 | ||
Vuosikate |
|
| 1 711 952 | 2 274 743 | -925 683 | 1 349 060 | 1 642 277 | -293 217 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Poistot ja arvonalentumiset | -1 568 198 | -1 098 540 | -607 840 | -1 706 380 | -1 863 493 | 157 113 | ||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tilikauden tulos |
| 143 753 | 1 176 203 | -1 533 523 | -357 320 | -221 216 | -136 104 | |
Poistoeron vähennys |
| 5 048 | 3 730 | 0 | 3 730 | 5 034 | -1 304 | |
Tilikauden yli/alijäämä |
| 148 801 | 1 179 933 | -1 533 523 | -353 590 | -216 181 | -137 409 |
Asian valmistelija
vt. kunnanjohtaja, talouspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2021 tilinpäätöksen sekä siihen sisältyvän toimintakertomuksen vuodelta 2021 sekä vahvistaa ja allekirjoittaa tilinpäätöksen sekä jättää tilit tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle tarkatusta varten. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2021 tilikauden alijäämä 216.181 euroa kirjataan taseen yli-/ alijäämätilille.
Kunnanhallitus valtuuttaa taloushallinnon tekemään teknisiä korjauksia tilinpäätökseen.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli paikalla tämän asian keskustelun ajan klo 15:06 - 16:03.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________