Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 124

Ostotarjous Teollisuushalli 3, Ruukkitie 3

Kunnanhallitus 21.03.2022 § 97 

------------------------- on jättänyt kunnanhallitukselle tarjouksen oitteessa Ruukkitie 3 sijaitsevasta Teollisuushalli 3 nimisestä kiinteistöstä. Ostotarjouksen tekijä on vuokralla kysessä olevassa kiinteistössä, tämän lisäksi kiinteistössä on myös toinen vuokralainen. Kiinteistö on valmistunut vuonna 1991 ja on kerrosalaltaan 601 m2.

------------------------- tarjoaa Tohmajärven kunnalle, hallirakennuksesta, voimassa olevan asemakaan mukaisesta tontista n. 9195m2 ja kiinteistöön kuuluvista vesi-, viemäri, sähkö ja kaukolämpöliittymistä yhteensä 70000€. Tarjoaja vastaa tontin lohkomiskustannuksista. Myyjä vastaa kauppakirjan laatimiskustannuksista ja kaupanvahvistajanpalkkiosta.             

Ostajan mukaan kiinteistön hankinta mahdollistaa nykyisen liiketoiminnan kehittämisen ja uuden liikeidean toteuttamisen. Tontin koko mahdollistaa tarvittavan laajennusrakentamisen. Ostaja on valmis keskustelemaan liiketoiminnasta jatkoneuvottelujen yhteydessä, tarvittavilta osin.

Kiinteistökustannuksia on kuntatalouden näkökulmasta saatava pienennettyä, ja koska kuntastrategian mukaan tavoitteena on myydä yritystoimitiloja, on rakennuksen myyminen yritykselle kuntastrategian mukaista ja kuntatalouden kannalta järkevää.

Huutokauppamenettely (KH 10.05.2021 § 181) ei ole tarkoituksenmukaista noudattaa ko. kaupan kohdalla, koska ostotarjouksen tehneelle yrityksen yritystoiminnalle on merkittäviä synenergiaetuja tästä kaupasta.

Asian valmistelija

 vt. kunnajohtaja

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy tarjouksen mukaisen kiinteistön määräalakaupan ja valtuuttaa vt. kunnanjohtajan ja hallintopäällikön valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjan.

Päätös

 Asia vedettiin listalta pois.

 ________

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 124  

135/10.00.02.00/2022 [Ostotarjous Teollisuushalli 3, Ruukkitie 3]  

Kunnanhallitus on käynyt edellisessä kokouksessa evästyskeskustelua ostotarjouksesta. Kunnanhallitus pitää ostotarjouksen tekijän tarjousta 70.000 euroa riittämättömänä ja tekee ostotarjouksen tekijälle vastatarjouksen.             

Asian valmistelija

 vt. kunnanjohtaja

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hylkää tarjouksen mukaisen kiinteistön määräalakaupan. Kunnanhallitus tekee ostotarjouksen tekijälle vastatarjouksen, jossa tarjousehdot ovat samat, mutta kauppasumma on 100.000 euroa. Ostotarjouksen tekijän hyväksyessä kunnanhallituksen tekemän vastatarjous, kunnanhallitus valtuuttaa vt. kunnanjohtajan ja hallintopäällikön valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjan.

Merkitään, että Vilho Mikkonen jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi klo 16:10 -

Keskustelun kuluessa esittelijä täydensi päätösesitystään seuraavasti: Kunnanhallitus hylkää tarjouksen mukaisen kiinteistön määräalakaupan. Kunnanhallitus tekee ostotarjouksen tekijälle vastatarjouksen, jossa tarjousehdot ovat samat, mutta kauppasumma on 100.000 euroa. Vastatarjous perustuu kiinteistöstä tehtyyn riipppumattomaan hinta-arvioon. Ostotarjouksen tekijän hyväksyessä kunnanhallituksen tekemän vastatarjouksen, kunnanhallitus valtuuttaa vt. kunnanjohtajan ja hallintopäällikön valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjan.

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän täydennetty päätösesitys.

 Merkitään, että Vilho Mikkonen ei esteellisenä osallistunut tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (poissa kokouksesta klo 16:10 - 16.53 välisen ajan).

Merkitään, että tämän asian päätöksenteon jälkeen pidettiin TAUKO klo 16:53 - 17:05.