RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat
Kunnanhallitus 25.04.2022 § 142
Kunnanjohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista. Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset.
Susanna Rannasalo on aloittanut 4.4.2022 hallintosihteerinä ja hänet on pyydetty esittäytymään kunnanhallituksen kokoukseen.
Tohmajärven Yrityspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Anne Hyttinen ja tekninen johtaja Jorma Berg on kutsuttu kokoukseen kertomaan Hölhön teollisuusalueen rakentumisen etenemisestä.
Asian valmistelija
vt. kunnanjohtaja
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan kunnanjohtajan katsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.
Merkitään, että hallintosihteeri esittäytyi jo 140 §:n aikana.
Merkitään, että Tohmajärven Yrityspalvelut oy:n toimitusjohtaja / Tohmajärven kunnan kehittämispäällikkö Anne Hyttinen ja tekninen johtaja Jorma Berg olivat asiantuntijoina kuultavina Hölhön teollisuusalueen rakentumisen etenemisestä tämän asian keskustelun aikana klo 16:40 - 16:58.
Päätös
Saatettiin tiedoksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |