RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tohmajärven kunnan laaja hyvinvointikertomus - ja suunnitelma
Sivistyslautakunta 26.04.2022 § 40
183/00.01.02.01/2022 [Tohmajärven kunnan hyvinvointisuunnitelma]
Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.
Terveydenhuoltolain 12 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.
Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia.
Tohmajärven kunnan toimialarajat ylittävä hyvinvointityöryhmä on valmistellut kuntastrategian hyväksymisen jälkeen laajaa hyvinvointikertomusta ja siihen kuuluvaa hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2022-2025. Hyvinvointikertomuksessa käsitellään menneen valtuustokauden aikaista kunnan hyvinvointityötä ja toimenpiteiden vaikuttavuutta. Tämä tieto osaltaan toimii hyvinvointisuunnitelman perustana.
Hyvinvointisuunnitelman tässä vaiheessa toimielimillä, vaikuttajaryhmillä ja muilla yhteistyö- ja sidosryhmillä on mahdollisuus lausua näkemyksensä valmistelussa olevasta suunnitelmasta.
Luonnokset hyvinvointikertomuksesta- ja suunnitelmasta esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
sivistysjohtaja
Esittelijä
sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää antaa lausunnon laajasta hyvinvointikertomuksesta- ja suunnitelmasta keskustelun jälkeen kokouksessa.
Päätös
Sivistyslautakunta lausuu hyvinvointisuunnitelmasta seuraavasti: Sivistyslautakunta toteaa, että tehty hyvinvointisuunnitelma on hyvä ja siinä keskitytään oikeisiin asioihin kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Painopisteet ja tavoitteet ovat oikeita ja tärkeitä. Sivistyslautakunta toivoo, että hyvinvointisuunnitelmassa otettaisiin lisäksi huomioon Tohmajärven kaunis ja monipuolinen luonto, joka on tärkeä osa kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |