RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Pohjois-Karjalan lomituspalveluiden paikallisyksikön toimipisteiden sijainti
Kunnanhallitus 18.01.2021 § 4
Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) on käynnistänyt lomituspalvelujen paikallisyksikkörakenteen uudistamisen sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) saamiensa linjausten perusteella. Taustalla on maatalouden rakennemuutos, jonka seurauksena lomituspalvelun käyttäjien ja lomituspäivien määrän ennustetaan edelleen laskevan.
STM katsoo, että maatalouden rakennemuutoksen nopean etenemisen johdosta maatalouslomitushallintoa on tarpeen sopeuttaa jo ennen suunnitteilla olevaa laajempaa hallinnon uudistusta, jonka arvioidaan toteutuvan mahdollisesti vuonna 2025. STM on asettanut työryhmän tarkastelemaan maatalouslomituksen vaihtoehtoisia hallintomalleja nykyisen hallintomallin rinnalla. Lisäksi tulevien sote-maakuntien tehtäviä selvitetään parlamentaarisessa työryhmässä. Lomitus on mukana tässä tarkastelussa. Melan käynnistämä paikallisyksikkörakenteen uudistus ottaa huomioon myös pitkän tähtäimen suunnitelmat lomitushallinnon uudistamiseksi.
Mela esittää, että Pohjois-Karjalassa toimivat lomituksen paikallisyksiköt (Liperi, Nurmes, Tohmajärvi) yhdistetään yhdeksi paikallisyksiköksi joko 1.1.2022 tai 1.1.2023.
Mela pyytää vastausta siihen, onko kunta valmis tekemään Melan kanssa uuden joko 1.1.2022 tai 1.1.2023 voimaan astuvan toimeksiantosopimuksen, jossa maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen järjestämisvastuu laajennetaan kattamaan nykyisten Liperin, Nurmeksen ja Tohmajärven paikallisyksiköiden toiminta-alueet, mikäli Mela päättää esittää sopimuksen tekemistä kunnan kanssa.
Jos Tohmajärven kunta on valmis vastaanottamaan tämän kokonaisuuden, sopimuksen vastaanottamisen seurauksena kunnalle tulee 3-kertainen määrä maatalouslomittajia ja budjetti tällä hetkellä Pohjois-Karjalan osalta noin 9 milj. €. Kunnan tulee siis varautua siihen, että jatkossa maatalouslomitus on oma toimialansa, jossa pitää olla oma toimialajohtaja. Käytännössä tämä ei olisi merkittävä muutos, eikä vaatisi uusia rekrytointeja, mutta korostaisi ja selkeyttäisi hallinnollisesti työntekijämäärältään suuren yksikön asemaa Tohmajärven kunnassa. Samalla Tohmajärvi sitoutuisi edelleen kasvavana työnantajana huolehtimaan jatkossakin riittävistä ja asiantuntevista palkka- ja henkilöstöhallinnon ja työsuojelun resursseista myös riskialttiin toimialan osalta. Järjestämisvastuun kantaminen lomituspalveluiden tuottamisesta jatkossakin on maaseutukunnalle mahdollisuus elinvoiman vahvistamiseksi ja vaikuttaa omalta osaltaan paikallisten maatalousyrittäjien hyvinvointiin.
Tohmajärven kunnalla on valmius tehdä Melan kanssa uusi toimeksiantosopimus joko 1.1.2022 tai 1.1.2023 alkaen. Tohmajärvellä on ollut toimiva paikallisyksikkö ja yhteistyöstä on hyvät kokemukset Liperin yksikön kanssa. Tohmajärven kunnan palveluksessa oleva lomituspäällikkö on mukana valtakunnan tasolla lomitusasioiden kehittämisessä ja täten Tohmajärvellä on valmiudet johtaa suurempaa monipaikkaista paikallisyksikköä nykyaikaisesti.
Mela pyytää lisäksi vastausta siihen, että onko Tohmajärven kunta valmis sopimaan nykyisen toimeksiantosopimuksen voimassaoloajan päättymisestä vuoden 2021 loppuun, mikäli Mela ei päätä esittää Tohmajärven kunnalle uuden toimeksiantosopimuksen tekemistä ja päättää liittää paikallisyksikkönne toiminta-alueen toiseen yksikköön. Mela pyrkii ensisijaisesti siihen, että uusi paikallisyksikkö aloittaisi toimintansa vuoden 2022 vuoden alussa. Tällä aikataululla Mela haluaa varmistaa, että organisaatiouudistus toteutuisi ennen näillä näkymin 1.1.2023 voimaan astuvaa lomituspalvelulain muutosta, jossa palvelun sisältöön on tulossa merkittäviä muutoksia.
Melan on tarkoitus tehdä ratkaisu alkuvuona 2021, jotta vuoden 2021 valtion talousarvioesityksessä paikallisyksiköiden yhdistämistä varten varattu 2 m€ määräraha saadaan hyödynnettyä yhdistymisprosessin tukemisessa.
Toimeksiantosopimuksen päättymisellä olisi vaikutuksia myös palkkahallinnon ja henkilöstöhallinnon työmäärään, mutta vaikutukset ovat vähäisempiä toimeksiantosopimuksen päättymistilanteessa kuin toimeksiantosopimuksen laajentuessa. Lomituspalveluiden palkka- ja henkilöstöhallinto hoidetaan pääosin itsenäisesti lomituspäällikön ja lomitusohjaajien toimesta.
Tuleva lomituspalvelulain muutos ja valtion talousarvion yhdistymisraha huomioiden lomituspalveluiden alueellista etua ajatellen Tohmajärven kunta on valmis sopimaan nykyisen toimeksiantosopimuksen voimassaolon päättymisestä vuoden 2021 loppuun.
Liitteenä on luonnos toimeksiantosopimuksesta. Voimaanastumisen ajankohta riippuu siitä, päästäänkö luopuvien kuntien kanssa sopimukseen toimeksianto-sopimuksessa sovittua irtisanomisaikaa lyhyemmästä irtisanomisajasta.
Lomituspäällikkö Salla Heinonen on kokouksessa esittelemässä asiaa.
Asian valmistelija
lomituspäällikkö, kunnanjohtaja
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Tohmajärven kunta on valmis tekemään Melan kanssa uuden joko 1.1.2022 tai 1.1.2023 voimaan astuvan toimeksiantosopimuksen, jossa maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen järjestämisvastuu laajennetaan kattamaan nykyisten Liperin, Nurmeksen ja Tohmajärven paikallisyksiköiden toiminta-alueet, mikäli Mela päättää esittää sopimuksen tekemistä Tohmajärven kunnan kanssa. Tohmajärven kunta on valmis sopimaan nykyisen toimeksiantosopimuksen voimassaolon päättymisestä vuoden 2021 loppuun, mikäli Mela ei päätä esittää Tohmajärven kunnalle uuden toimeksiantosopimuksen tekemistä.
- Merkitään, että lomituspäällikkö Salla Heinonen saapui kutsuttuna asiantuntijana kokoukseen klo 17:01 ja alusti asiaa kunnanhallituksen jäsenille ja vastasi heidän esittämiin kysymyksiin.
- Merkitään, että Salla Heinonen poistui kokouksesta klo 17:12 keskustelun jälkeen.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
________
Kunnanhallitus 29.03.2021 § 123
Mela on päätynyt ratkaisuun, missä Tohmajärvi valittiin koko Pohjois-Karjalan lomituspalvelujen järjestäjäkunnaksi. Lomitushallinnon sijainnista olivat kiinnostuneita kaikki nykyiset paikallisyksiköt, Liperi, Nurmes ja Tohmajärvi.
Mela teki ratkaisunsa toiminnallisten ja taloudellisten kriteerien perusteella. Tohmajärvi oli Pohjois- Karjalan nykyisistä paikallisyksiköistä kustannustehokkain. Tohmajärvellä on myös tehty jatkuvaa kehittämis- ja uudistamistyötä lomituspalvelujen toiminnan kehittämiseksi. Lomituspäällikkö Salla Heinonen on kuulunut pysyvänä asiantuntijana sosiaali- ja terveysministeriön maatalouslomituksen hallintomalleja tarkastelemaan työryhmään.
Tulevalla Pohjois-Karjalan lomituspalvelualueella on vuonna 2020 lomitettu 36053 lomituspäivää, lomituspalvelujen käyttäjiä oli 711 henkilöä. Vakituisia maatalouslomittajia lomituspalvelualueilla oli yhteensä 143 henkilöä.
Mela irtisanoo kuntien kanssa voimassa olevat toimeksiantosopimukset päättymään vuoden 2022 loppuun. Yhdistymisprosessin suunnittelu käynnistyy huhtikuun aikana. Tohmajärven kunnalla on mahdollisuus hakea STM:n myöntämää projektirahoitusta paikallisyksiköiden yhdistymisestä aiheutuviin liitoskustannuksiin. Määrärahaa voidaan käyttää 2021-2022 erillisen hyväksytyn projektisuunnitelman mukaisiin kustannuksiin.
Lomituspäällikkö Salla Heinonen on kutsuttu kunnanhallituksen kokoukseen kuultavaksi asian osalta.
Asian valmistelija
lomituspäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi Melan ratkaisun, että Pohjois-Karjalassa lomituspalvelut järjestää jatkossa Tohmajärven kunnan hallinnoima paikallisyksikkö, johon yhdistyvät Liperin ja Nurmeksen paikallisyksiköt.
Tohmajärven kunnanhallitus valtuuttaa lomituspäällikkö Salla Heinosen valmistelemaan projektisuunnitelman eli yhdistysmisavustushakemuksen yhteistyössä vt. hallintopäällikkö Heidi Pitkäsen, henkilöstösihteeri Arja Kuosmasen, sekä luopuvien kuntien vastaavien viranhoitajien kanssa. Tässä suunnitelmassa on turvattava riittäävät resurssit muutoksen sujuvaan läpivientiin.
Päätös
Käytyään asiasta keskustelun kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkitään, että lomituspäällikkö Salla Heinonen oli etäyhteyden kautta kuultavana tämän asian käsittelyn ajan klo 15:02 - 15:13.
Merkitään, että Vuokko Väistö liittyi kokoukseen etäyhteydellä tämän asiakohdan käsittelyn aikana klo 15:05.
________
Kunnanhallitus 24.05.2021 § 197
Lomituspäällikö on valmistellut alustavan projektisuunnitelman ja kustannusarvion toteutettaviin toimenpiteisiin yhdistymisen tueksi. Käynnissä oleva paikallisyksiköiden yhdistymisen tukihanke vaatii, että Tohmajärven kunnan ja Melan välinen toimeksiantosopimus on allekirjoitettu ennenkuin voidaan kohdentaa paikallisyksikkökohtaista rahoitusta.
Lomituspalvelut tullaan jatkossa tuottamaan Ilomantsin, Juuan, Kontiolahden, Liperin, Polvijärven, Rääkkylän ja Tohmajärven kuntien, sekä Joensuun, Kiteen, Lieksan, Nurmeksen ja Outokummun kaupungit käsittävällä alueella. Lomituspalvelujen asiakaslähtöinen toteuttaminen vaatii hyvää paikallistuntemusta, koska maatalouslomitusta tehdään lähipalveluna maatiloilla.
Toimeksiantosopimuksessa kohta 5 Toimipaikan sijainti
Toimeksisaajan toimipaikka sijaitsee Tohmajärven kunnassa. Tämä sopimuskohta ei rajaa paikallisyksikön muiden toimipisteiden olemassaoloa eikä sijaintia. Lomituspalveluiden asiakaslähtöisen ja laadukkaan palvelutuotannon turvaamiseksi muiden toimispisteiden tarkoituksenmukainen ja taloudellinen sijoitteleminen vaatii mm. selvityksen toimipisteiden vuokrahinnoittelusta. Lomituspäivien määrä on aleneva, jonka seurauksena myös kunnalle maksettava hallintoraha pienenee vuosittain. Tohmajärven kunnanhallitus katsoo tarpeelliseksi selvittää uuden paikallisyksikön alueen kunnilta mahdollisten toimipisteiden vuokrahinnat.
Lomituspäällikkö Salla Heinonen on kutsuttu kokoukseen kuultavaksi asiantuntijana.
Lomituksen toimeksiantosopimus MELA:n ja Tohmajärven kunnan välillä on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
lomituspäällikkö, vt. hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy lomituksen toimeksiantosopimuksen MELA:n ja Tohmajärven kunnan välillä.
Tohmajärven kunnanhallitus haluaa selvittää lomitusalueen kunnilta mahdollisuudet tarjota alueellisia toimitiloja paikallisen lomahallinnon käyttöön veloituksetta 1.1.2023 alkaen. Vastausta pyydetään 30.9.2021 mennessä.
Merkitäään, että lomituspäällikkö Salla Heinonen saapui kokoukseen kutsuttuna asiantuntijana klo 16:53 ja kertoi kunnanhallitukselle lomituksen tulevaisuuden näkymistä. Salla Heinonen poistui kokouksesta klo 16:56 tämän asian keskustelun jälkeen.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
________
Kunnanhallitus 21.02.2022 § 78
Kunnanhallitus selvitti Pohjois-Karjalan kuntien mahdollisuutta tarjota aluelllisia toimitiloja lomahallinnon käyttöön veloituksetta 1.1.2023 alkaen. Juuan sekä Rääkkylän kunta vastasi määräaikaan mennessä ja tarjosi alueellisia toimitiloja veloituksetta paikallisen lomahallinnon käyttöön veloituksetta.
STM:n ja Mela:n linjausten mukaisesti maatalouslomituksen hallinnon toimintaa on tarkoituksen mukaista tehostaa ja yhdenmukaistaa palveluiden laatua asiakkaille. Lomitettavien maatalousyrittäjien määrä on vuosittain laskeva ja siten myös kunnalle maksettava hallintorahakorvaus supistuu.
Maatilojen merkitys seutukunnalle on alueellisesti merkittävä. Maatalous tuo kuntiin paljon välillisiä työpaikkoja sekä maatilat ovat merkittäviä veronmaksajia kunnissa
Lomatoimenohjaajien tehtävän kuvaan kuuluu olennaisena osana vastata maatalouslomittajien lähiesimiestehtävistä, sekä tilojen olosuhdekartoituksista. Nämä seikat huomioon ottaen olisi asiakaslähtöistä sekä taloudellista rakentaa monipaikkainen hybridihallintomalli hallinnon Tohmajärvelle keskittämisen sijaan. Tämän hetkisten selvitysten valossa nykyisellä hallinnolla ei ole kokonaisuudessaan mahdollista siirtyä täysin etätyöhön eikä työnantaja voi yksipuolisesti osoittaa henkilöä työskentelemään etätyössä. Maksuttoman toimipisteen tarjoaminen alueellisen paikallisen lomahallinnon käyttöön on ko. kunnalta mahdollisuus panostaa paikallisten maatalousyrittäjien lähipalveluihin.
Esityslistan oheismateriaalina Juuan ja Rääkkylän kunnan vastaukset.
Asian valmistelija
lomituspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Tohmajärven kunnanhallitus kiittää Rääkkylää ja Juukaa vastauksista. Samalla Tohmajärven kunnanhallitus tiedustelee vielä kaikilta muiltakin Pohjois-Karjalan kunnilta uudelleen halukkuutta tarjota alueellista toimipistettä paikallisen lomahallinnon käyttöön veloituksetta 1.1.2023 alusta alkaen. Vastausta pyydetään 31.3.2022 mennessä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 09.05.2022 § 166
425/00.04.01/2020 [Kunnan edustajan valinta lomituksen paikallisyksiköiden yhdistämisen suunnittelukokoukseen]
Saatetaan tiedoksi kunnanhallitukselle määrä-aikaan mennessä saadut vastaukset Lieksasta, Liperistä, Joensuusta, Polvijärveltä sekä Kiteeltä aiemman Juuan ja Rääkkylän lausunnon lisäksi.
Pohjois-Karjalan kunnat tarjoavat seuraavanlaisia ratkaisuja alueellisten toimipisteiden järjestämiseksi:
Rääkkylän kunnanhallitus tarjoaa lomahallinnolle toimitilat käyttöön veloituksetta 1.1.2023 alkaen.
Juuan kunta tarjoaa toimitilat veloituksetta paikallisen lomitushallinnon käyttöön.
Lieksan kaupungilla ei ole vapaana lomituspalveluiden alueelliseksi toimipisteeksi soveltuvaa tilaa.
Liperin kunnanhallitus päättää, että Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot tarjoavat Liperin lomituspalveluilla Ylämyllyllä vuokralla olevaa tilaa Tohmajärven lomahallinnon käyttöön. Vuokrasopimus on siirrettävissä 1.1.2023 Liperin kunnalta Tohmajärven kunnalle.
Joensuun kaupunki tarjoaa lomahallinnon käyttöön maksutta Tuupovaaran ja Enon palvelupisteistä osoitteista Kunnantie 2 ja Virastotie 10, molemmissa palvelupisteissä on käytössä yksi toimipiste yhtenä päivänä viikossa niin kauan kun tilat ovat nykyisenkaltaisessa käytössä.
Kiteen kaupunki järjestää lomahallinnon käyttöön tarvittavat tilat 1.1.2023 alkaen osana alueellisen palvelun parantamista.
Ilomantsin kunnanhallitus päättää tarjota alueellisen toimipisteen kunnanviraston tiloista paikallisen lomahallinnon käyttöön veloituksetta 1.1.2023 alkaen.
Polvijärven kunta on valmis neuvottelemaan kyseisten tilojen järjestämisestä lomahallinnon käyttöön veloituksetta.
Kuntien lausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.
Lomituspäällikkö Salla Heinonen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana kuultavaksi.
Asian valmistelija
lomituspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Saatetaan saadut alueelliset toimitilaratkaisut kunnanhallitukselle tiedoksi. Hallintosäännön 26 a §:n mukaisesti lomituspäällikkö neuvottelee kuntien kanssa toiminnan kannalta tarkoituksen mukaiset toimitilasopimukset.
Merkitään, että lomituspäällikkö Salla Heinonen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 15:21 - 15:26.