RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 216
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite koskien kunnan sijoitustoimintaa
Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 148
SDP:n valtuustoryhmä/Pauli Hakkarainen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen koskien kunnan sijoitustoimintaa.
Aloitteessa sanotaan mm., että "Monet kunnat ovat harrastaneet sijoitustoimintaa muuttamalla ensin isolla rahalla omistamiaan osuuksia energia- ja sähkölaitoksia.
Metsänmyyntitulot tarvitaan normaaliin käyttötalouden menokehykseen. Saadaksemme nykytinateessa paikattua mahdollista alijäämää, on ensin myytävä esim. sadalla tonnilla sijoitustoimintaan ja sen yli menevä hakkuu johtaa ylihakkaukseen, budjettivajeen täyttämiseksi.
Valtuuston voimassa oleva päätös on sijoittaa 100.000 euroa metsämyyntituloja osakkeisiin ja sijoitusrahastoihin vuosittain. Samalla ei ole huomioitu hakkuiden mukanaan tuomaa uudistustarvetta.
Kunnan ei pidä sijoittaa velaksi, kuten nyt käytännössä tapahtuu.
Sijoitustoiminta työllistää hallinnon henkilökuntaa tarpeettomasti."
Aloitteen on allekirjoittanut 7 valtuutettua ja se on kokonaisuudessaan pöytäkirjan oheismateriaalina.
Päätös
Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:48 ja ilmoitti samalla, että seuraava valtuuston kokous
on helmikuun loppupuolella 2022.
________
Kunnanhallitus 10.01.2022 § 17
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen talouspäällikölle valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 06.06.2022 § 216
447/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite koskien kunnan sijoitustoimintaa]
Tohmajärven kunta on myynyt Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n osakkeet Tohmajärven Sijoitus Oy:lle vuonna 2013. Tohmajärven Sijoitus Oy on kunnan 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö ja näin ollen konsernitilinpäätöksessä yhtiön tilinpäätös yhdistetään kuntakonsernin tilinpäötökseen. Tohmajärven Sijoitus Oy:n saamat osingot tuloutuvat kuntakonsernin tulokseen vuosittain.
Metsänmyynti on toteutettu viime vuosina metsäsuunnitelman mukaisesti metsän kestävää kehitystä tukien. Alijäämien kattamiseksi ei ole myyty metsää viime vuosien aikana. Metsänhoitotöiden osalta on pientä viivettä metsäsuunnitelmaan nähden. Uusi ajantasainen metsäsuunnitelma tullaan laatimaan kuluvan tilikauden aikana.
Tohmajärven kunnanvaltuusto on 18.1.2021 § 6 hyväksynyt Tohmajärven kunnan sijoitustoiminnan periaatteet. Sijoitustoiminnan periaatteissa kohdassa 2 kappaleessa 3 otetaan kantaa metsän myynnistä saatavien tulojen sijoittamisesta. Periaatepäätöksen mukaisesti sijoitetaan 100.000 euroa, kuitenkin enintään vuotuisen nettotuoton verran. Sijoitettava nettotuotto lasketaan niin, että myyntituloista vähennetään metsänhoitoon käytetyt varat kuluneelta tilikaudelta. Tällöin on huomioitu valtuustoaloitteessa mainittu uudistustarpeen aiheuttamat kustannukset, eikä metsänhoitoon vaadittava kuluerä rasita kunnan muusta toiminnasta saatuja tuloja.
Kunta on ottanut pitkäaikaista lainaa viimeksi tilikaudella 2019. Markkinatilanteesta johtuen korkotaso on ollut maltillista. Korkotason nousuun on varauduttava, joten korkomarkkinoiden tilannetta seurataan jatkuvasti taloustoimiston toimesta. Kuitenkin pitkäaikaisen lainamäärän vähentyessä korkojen nousun vaikutukset pienenevät.
Hallintosäännön luvun 8 § 62 mukaan rahatoimen käytännön hoitamisesta vastaa kunnanjohtaja. Vuosien 2020-2022 aikana kassavaje on paikattu lyhytaikaisilla kuntatodistuksilla käytössä olevien pankkitilien limiittien lisäksi. Kuntatodistusten korko on ollut miinus-merkkistä, joten ylimääräisiä korkokustannuksia kunnalle ei ole muodostunut kuntatodistusten käytöstä. Pitkäaikaisten lainojen vuosittaiset lyhennykset on hoidettu lainojen maksusuunnitemien mukaisesti ja lyhennyksiin on vuosittain varauduttu valtuuston hyväksymän talousarvion rahoituslaskelman puitteissa.
Sijoitustoiminnan osalta tehdään hallituksessa kerran vuodessa päätös sijoitettavista varoista sekä sijoituskohteista ja hankintahinnasta. Osakesijoitusten osalta taloustoimisto välittää hallituksen päätöksen mukaisesti ostotoimeksiannon yhdellä kertaa.
Asian valmistelija
talouspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy talouspäällikön selonteon vastauksena aloitteeseen ja esittää sen edelleen valtuustolle vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:41 - 17:42.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyy talouspäällikön selonteon vastauksena aloitteeseen ja esittää sen edelleen valtuustolle vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |