Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta
Pöytäkirja 01.09.2022/Pykälä 44


 

Tiedoksi asiat johtokunnalle

 

Keski-Karjalan musiikkiopiston johtokunta 01.09.2022 § 44  

    

Lukukausimaksujen hyvitykset kevätlukukaudella 2022

Musiikkiopisto on hyvittänyt johtokunnan hyväksymien lukukausimaksujen soveltamisohjeiden mukaan osan lukukausimaksusta niille oppilaille, joille ei ole pystytty järjestämään opetukseen sijaista varsinaisen opettajan useamman opetuskerran poissaolon vuoksi. Maksuhyvityksiä on annettu sekä solististen- että ryhmäopetusaineiden oppilaille.

 

Kysely yhteissoitosta

Musiikkiopisto lähetti yhteissoitossa mukana oleville oppilaille kyselyn yhteissoitosta keväällä 2022. Kyselyyn vastasi 22 oppilasta. Kyselystä saadun palautteen perusteella 81 % vastaajista on löytänyt itselleen sopivan yhteissoittoryhmän (esimerkiksi bändin, kamarimusiikkikokoonpanon, puhallinorkesterin tms.). Yhteissoitossa oltiin tyytyväisiä ohjaajan ammattitaitoon, tiloihin, opetukseen, rentoon ilmapiiriin, hyvään yhteishenkeen sekä monipuolisiin kappalevalintoihin. Yhteissoittotunnit koettiin välillä levottomiksi, tähän asiaan toivottiin parannusta. Muutama vastaaja toivoi yhteissoittoryhmälle enemmän esiintymisiä, suurin osa vastaajista piti esiintymisten määrää sopiva. 76 % vastaajista piti harjoituskerran kestoa sopivana. Neljän vastaajan mielestä harjoituskerran kesto oli liian lyhyt ja yhden vastaajan mielestä liian pitkä. Kysely on tarkoitus toteuttaa uudelleen syksyn 2022 aikana.

 

Rääkkylän kunnanvaltuuston päätös oppilaspaikkojen vähentämisestä

Rääkkylän kunta on päättänyt vähentää musiikkiopistosta viisi oppilaspaikkaa vuosien 2023-2025 aikana osana Rääkkylän kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa.

 

Hallintotilojen vuokran tarkistus

Tohmajärven kunnan tekninen toimi on ilmoittanut 10.6.2022 saapunelle sähköpostilla hallintotilojen vuokran korotuksesta.

 

Viestintätuottajan nimikemuutos

Musiikkiopiston viestintätuottajan nimike on muutettu viestintäasiantuntijaksi 1.8.2022 alkaen.

 

Esittelijä

 vs. musiikkiopiston rehtori Kinnunen Saila

 

Päätösehdotus

 Merkitään asiat  johtokunnan tietoon saatetuksi.

 

Päätös

 Merkittiin.

 

 ________