Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 244

Liite2 Kumppanuussopimus POHJA_korjattu

Liite2 Kumppanuussopimus POHJA_korjattu

Kumppanuussopimukset vuonna 2022

Kunnanhallitus 27.06.2022 § 244  

146/00.04.02/2022 [Kumppanuussopimukset 2022]  

Kumppanuudella palvelutuotannossa tarkoitetaan kuntaorganisaation ja kolmannen sektorin toimijoiden (järjestöt, yhdistykset, yritykset, yksityiset henkilöt) välistä virallistettua, sopimusperusteista yhteistyötä. Kumppanuus on yksi kunnan palvelun tuottamisen tapa kunnan oman palvelutuotannon ja ostopalvelujen rinnalla. Kumppanuuden avulla kuntalaisille tuotetaan tärkeitä palveluja, kehitetään kunnann elinvoimaisuutta ja parannetaan kuntalaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Kumppanuussopimus laaditaan myös urheilija/seurayhteistyöhön liittyen.

Kumppanuus ei ole palvelujen ulkoistamista, vaan kumppanuusavustusta, jolla tuetaan sekä kunnan tavoitteita, kuntamarkkinointia että kumppanin omaa toimintaa. Kumppanuus on tavoitteellista ja molempia osapuolia hyödyntävää yhteistyötä. Toiminnan tavoitteet ovat yhdensuuntaiset kuntastrategian kanssa. Kumppanuudessa olennaista on keskinäinen luottamus ja sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin. Kumppanuuden tarkoituksena on myös kannustaa järjestöjä ja yhdistyksiä aktiiviseen kansalaisuuteen sekä edistää elinvoimaisen kunnan yhteisöllisyyttä. Kuntalaisjärjestön ollessa kumppanina, järjestön edustajat ovat samaan aikaan palvelun tuottajia ja käyttäjiä, jolloin kumppanuusjärjestön toiminta on vastuullista ja aktiivista.

Kumppanuussopimuksia on Tohmajärven kunnassa laadittu useilla osastoilla ja toimintamallit ovat olleet kirjavia. Vuoden 2022 aikana on päätetty yhtenäistää sopimusmalli sekä käytänteet kumppanuuksia laadittaessa. Kumppanuusopimuksien rahoittamisesta päätetään vuosittain talousarvion yhteydessä.

Liitteenä on kumppanuussopimusmalli, joka toimii yhtenäistävänä pohjana kumppanuussopimuksia laadittaessa.

Asian valmistelija

 Kehittämispäällikkö

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy kumppanuussopimusmallin esityksen mukaisesti.

Merkitään, että kehittämispäällikkö Anne Hyttinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:43 - 16:51.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 ________