RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 288
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2022
Kunnanhallitus 21.03.2022 § 94
Valtiovarainministeriö on ilmoittanut päätöksellään 30.12.2021 DnroVN/32353/2021, että kunnalle myönnetään valtionosuutta 1 §:ssä tarkoitettujen valtionosuustehtävien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin euromäärä, joka saadaan, kun 6-13 §:n mukaisesti määräytyvät laskennalliset kustannukset lasketaan yhteen ja saadusta summasta vähennetään 56 §:ssä tarkoitettu omarahoitusosuus. Vuonna 2021 kunnan omarahoitusosuus on 4.291,05 euroa asukasta kohden. Näin saatuun euromäärään lisätään kunnan 26-28 §:ssä tarkoitetut syrjäisyyden, työ paikkaomavaraisuuden ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään ja vähennetään lain 7 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat:
- verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus
- verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen muutoksen neutralisointi kunta-valtio suhteessa
- harkinnanvaraisten valtionosuuden korotusten perusteella tehrävä valtionosuuden vähennys
- vuoden 2010 valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasaus
- työmarkkinatuen ja toimeentulotuen huomioon ottaminenvaltionosuudessa
- vuoden 2015 työmarkkinauudistukseen liittyvä tasaus
- maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä rahoituksden siirto
- perustoimeentulotuen KELA siirtoon liittyvä vähennys
- eläketukeen liittyvä vähennys sekä
- muut määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja lisäykset
Vuoden 2022 kotikuntakorvauksen perusosa on 7.452,22 €.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja opetustoimen muu rahoitus v. 2022:
| euroa/kk | euroa/vuosi |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen | 1.267.667 | 15.212.006 |
mistä verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus | 375.366 | 4.504.388 |
mistä osakuntaliitoksen osuus | 0 | 0 |
Kotikuntakorvaustulot | 23.350 | 280.203 |
Kotikuntakorvausmenot | -14.338 | -172.057 |
Yksityisten opetuksen järjestäjien arvonlisävero | 0 | 0 |
Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus | 252.280 | 3.027.362 |
Verolykkäysten takaisinperintä | -1.315 | -15.783 |
YHTEENSÄ (pl. OKM:n valtionosus) | 1.527.644 | 18.331732 |
Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 54 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. Valtionosuuspäätös ja sen laskentaperusteet löytyvät valtiovarainministeriön verkkosivulta osoitteesta www.vm.fi/kunta_asiat.
Asian valmistelija
talouspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Merkitään valtiovarainministeriön päätös kunnanhallituksen tietoon saatetuksi ja todetaan, ettei oikaisuvaatimuksen tekemiseen ole aihetta.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun ajan klo 16:40 - 16:41.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 29.08.2022 § 288
73/02.05.01.00/2022 [Kunnan peruspalvelujen valtionosuus ja veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus vuonna 2022]
Valtiovarainministeriö on tehnyt 8.7.2022 päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausten muutoksista vuodelle 2022.
Ministeriö on päättänyt lisätä kuntien peruspalvelujen valtionosuuksien laskennallisia kustannuksia liittyen 11.3.2022 vahvistettuun lakiin perusopetuslain muuttamisesta (163/2022). Kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 55 § 2 momentin mukaan uusissa ja laajentuvissa valtionosuustehtävissä valtionosuus on 100 prosenttia uusien ja laajentuvien tehtävien laskennallisista kustannuksista.
Ministeriö on päättänyt lisätä kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 1,56 euroa asukasta kohden vuodelle 2022 valtion vuoden 2022 II lisätalousarvioon perustuen.
Näiden päätösten osalta Tohmajärven kunnalle muutos tarkoittaa 6.737 euroa lisää peruspalvelujen valtionosuuteen vuodelle 2022.
Valtion vuoden 2022 toisen lisätalousarvion mukaan valtion veroperustemuutoksista aiheutuvien kuntien verotulomenetysten korvaus johtuu matkakuluvähennyksen määräaikaisesta korotuksesta vuodelle 2022 ja sen arvioidusta vaikutuksesta kuntien verotuloihin.
Muutos verotulomenetysten korvaukseen koko vuoden osalta on 154.054 euroa lisää kunnan hyväksi.
Asian valmistelija
talouspäällikkö
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Merkitään valtiovarainministeriön päätös kunnanhallituksen tietoon saatetuksi ja todetaan, ettei oikaisuvaatimuksen tekemiseen ole aihetta.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:41 - 17:42.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |