Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 355

Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihekaava

Ympäristölautakunta 16.06.2020 § 67 

Pohjois-Karjalan maakuntahallitus päätti 18.5.2020 käynnistää Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 2040, 1. vaiheen ja asettaa osallistumis- ja arviointisuun­nitelman (OAS) luonnoksen MRL 63 §:n mukaisesti nähtäville 25.5.-26.6.2020 väliseksi ajaksi. Kyseessä on koko Pohjois-Karjalan maakunnan kattava vaihemaakunta­kaava, jonka teemoina ovat turve, arvokkaat suot ja rakennettu kulttuuriympäristö.

OAS on nähtävänä sekä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kotisivuilla pohjois-karjala.fi/vaihemaakuntakaava1 että Pohjois-Karjalan maakunta­liiton toimistossa arkisin klo 9-11 ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton jäsenkun­tien kunnanvirastoissa niiden aukioloaikoina.

OAS sisältää maakunnan suunnittelun lähtökohtia sekä alustavan esityksen maakunta­kaavan sisällöstä, kaavatyön organisoimisesta, osallistumismenettelyistä ja vaikutusten arvioinnista. Osallisilla on mahdollisuus jättää mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunni­telmasta sen nähtävillä oloaikana. Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden työntekoon tai muihin oloihin laadittava maakuntakaavan tarkistus saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä vi­ranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa viimeistään perjantaina 26.6.2020 klo 11 mennessä Pohjois-Karjalan maakuntahallitukselle osoitettuna

sähköpostilla kirjaamo @pohjois-karjala.fi tai

postitse Pielisjoen linna, Siltakatu 2, 80100 Joensuu.

Esittelijä Tekninen johtaja

Päätösehdotus Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa 267/10.02.00/2020 Lausuntopyyntö Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen OAS:n luonnoksesta.

Päätös Hyväksyttiin. 

 ________

Kunnanhallitus 22.06.2020 § 165 

Kaava-asiakirjat nähtävillä osoitteessa: https://www.pohjois-karjala.fi/maakuntakaava-2040

Asian valmistelija kunnanjohtaja

Esittelijä Kunnanjohtaja

Päätösehdotus Kunnanhallitus yhtyy ympäristölautakunnan lausuntoon asiassa. 

Päätös Hyväksyttiin. 

 ________

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 355  

267/10.02.00/2020 [Lausuntopyyntö Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaiheen OAS:n luonnoksesta]               

Pohjoi-karjalan maakuntaliitto on saattanut tiedoksi kaava-aineiston: Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihekaava, joka on kuulutettu 12.10.2022 voimaan, pois lukien turvetuotantovaraukset, jotka tulevat Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen 26.9.2022 § 152 päätöksellä voimaan vasta Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 2040, 1. vaihekaavan turvetuotantovarausten saatua lainvoiman.

Hyväksyttyyn kaava-aineistoon voi tutustua täällä.

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus merkitsee tietoon saatetuksi Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040, 1. vaihekaavan.

Päätös

 Merkittiin tietoon saatetuksi.