Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 329

Kunnanjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 329  

Kunnanjohtaja antaa tilannekatsauksen ajankohtaisista asioista. Kunnanhallitus kuulee selvityksen, käy keskustelun ja antaa tarvittavat evästykset.             

Kunnanjohtaja esittelee kokouksessa vuoden 2022 tulosennustetta.

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Saatetaan kunnanjohtajan katsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.

Merkitään, että sivistys- ja hyvinvointijohtaja Petri Pasanen oli kertomassa sivistyksen toimialan ajankohtaisista asioista tämän asian keskustelun aikana klo 15:13 - 15:30.

Päätös

 Saatettiin kunnanjohtajan katsaus kunnanhallitukselle tiedoksi.

 ________