Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 333

Valtuutettujen kehittämisrahan toiminta- ja käyttösäännöt

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 333  

318/02.02.00/2022 [Valtuuston kehittämisraha]  

Kunnanhallitus on kokouksessaan  25.03.2019 § 73 päättänyt, että se kannattaa valtuutettujen henkilökohtaisen kehittämisrahan käyttöönottoa siten, että järjestelmä otetaan ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2020 kokeilu-luontoisesti 10.000 euron summalla valtuutettua kohden. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 30.09.2019 § 60 päättänyt hyväksyä kehittämisrahan toimintasäännöt.

Valtuutettujen henkilökohtainen kehittämisraha osoittautui onnistuneeksi kokeiluksi. Tohmajärven kunta sai henkilökohtaisen kehittämisrahan myötä valtakunnan medissa paljon huomiota ja toiset kunnat ovat olleet yhteydessä kokeilun tiimoilta. Kokeilun myötä toimintasäännöt todettiin osittain puutteellisiksi ja tulkinnanvaraisiksi. Tästä syystä päivitetään säännöt vastaamaan tarkoitustaan sekä selkeyttämään kehittämisrahalla tehtäviä hankintoja ja investointeja.

Uudelle valtuustokaudelle kehittämisrahaa varataan käytettäväksi 270.000 euroa eli 10.000 euroa valtuutettua kohden, valtuustokauden aikana. Talousarviossa tämä raha varataan puoliksi kahden peräkkäisen talousarviovuoden osalle. Rahaa on mahdollista kohdentaa pitkävaikutteisen investoinnin sijaan myös käyttötalousmenoon, jolloin valtuutetun kehittämisraha on 10.000 euron sijasta 2.000 euroa. Valtuutettu voi kohdentaa rahansa useamman valtuutetun yhteiseen hankkeeseen tai hyväksytyn talousarvion investointiosassa olevaan kohteeseen. Kehittämisrahan kohdennus tulee olla kuntastrategian tai hyvinvointisuunnitelman mukainen.

Asian valmistelija

 talouspäällikkö, kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuutettujen kehittämisrahan toiminta- ja käyttösäännöt hyväksytään liitteen mukaisesti.

Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:18 - 16:34.

Merkitään, että Vilho Mikkonen saapui kokoukseen tämän asian keskustelun aikana klo 16:22.

Esittelijä täydensi keskustelun kuluessa päätösesitystään seuraavasti, liitteen kohta 4: 2000 euron kehittämisrahaa ei kuitenkaan saa käyttää henkilöstömenoihin.

Merkitään, että käytiin laaja keskustelu mahdollisuudesta käyttää kehittämisraha investointien sijasta sijoittamiseen.

Puheenjohtaja teki esityksen, että asia palautetaan valmisteluun.

Vilho Mikkonen ja Matti Kuittinen kannattivat asian valmisteluun palauttamista.

Päätös

 Asia palautettiin valmisteluun.

 ________