Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 370

Linjakkaan kauppakirjan hyväksyminen

Kunnanhallitus 26.09.2022 § 310 

------------- on tehnyt Linjakkaan Lh2 liikehuoneistosta 8000 euron suuruisen ostotarjouksen. Liikehuoneisto on pinta-alaltaan 80m2. Liikehuoneisto tulisi palvelemaan ostotarjouksen tekijää liiketilana. Tohmajärven kunta omistaa Linjakas Oy:n toimitiloista kaksi erillistä liikehuoneistoa. Ostotarjos kohdistuu liikehuoneistoon, joka on tällä hetkellä tyhjillään.

Tohmajärven kunnanhallituksen omistamien kiinteistöjen asuntojen myynnistä on linjattu kunnanhallituksen kokouksessa (181 §) 10.5.2021. Ensisijaisesti myynnissä käytetään huutokappamenettelyä, mutta huutokauppamenettelyn tarpeellisuutta voidaan arvioida esimerkiksi siinä tapauksessa, että tarjouksen tekijä on kunnan tiloissa toimiva vuokralainen tai joku muu tarveharkintaan perustuva yksilöity syy puoltaa saadun tarjouksen hyväksymistä ilman huutokauppamenettelyä. Tohmajärven kunnan omistusosuus Koy Linjakkaan osalta on 20,93 %. Tohmajärven kunnan tehtävänä on toimia mahdollistajana yritystoiminnalle paikkakunnalla.

Kiinteistöjen omistamista tulee tarkastella mm. sen mukaan, että onko paikkakunnalla tarjota vastaavia tiloja yritysten käyttöön. Tässä tapauksessa liikekiinteistöjä on tarjolla yritysten tarpeisiin ja kunnan tai sen tytäryhtiön osalta liiketilojen omistaminen ei ole itseisarvo. Liikehuoneisto on ollut vuokrattavissa, mutta kysyntää ei ole kiinteistön vuokraamiseksi ei ole ollut. Matalan kiinnostuksen vuoksi on perusteltua myydä liikehuoneisto ilman huutokauppamenettelyä.             

Asian valmistelija

 kunnanjohtaja

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy -------------- tekemän 8000 euron suuruisen ostotarjouksen Linjakkaan Lh2 liikehuoneistosta. Myyjä vastaa kauppakirjan laadinnasta ja ostaja vastaa kaikista muista kauppaan kohdistuvista kustannuksista. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintopäällikön allekirjoittamaan kauppakirjan.

Matti Kuittinen teki keskustelun kuluessa vastaesityksen, että huoneisto tulisi myydä huutokauppamennettelyn kautta.

Keskustelun päätyttyä puheenjphtaja totesi pohjaesityksestä poikkeavan vastaesityksen.

Todetaan, että esitys ei saanut kannatusta ja se raukesi kannattamattomana.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Merkitään, että Matti Kuittinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

 ________

Kunnanhallitus 14.11.2022 § 370  

311/10.00.02.00/2022 [Linjakkaan ostotarjous]  

Tohmajärven kunnan ja -------------- välillä on allekirjoitettu kauppakirja 7.11.2022.

Kauppakirja liitteineen on esityslistan liitteenä. Kauppakirjan liitteet ovat nähtävillä kokouksessa.

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

Esittelijä

 kunnanjohtaja

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy Tohmajärven kunnan ja -------------- välillä 7.11.2022 allekirjoitetun kauppakirjan.