RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 367
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Veli Simosen rahastosta maksettavien avustusten haku
Kunnanhallitus 06.06.2022 § 219
Tohmajärven kunnanvaltuusto on perustanut Veli Simosen nimeä kantavan rahaston. Rahaston säännöissä 3 § on rahaston käyttämisestä määrätty seuraavaa:
- rahaston pääomaa ja sen tuottoa voidaan käyttää sosiaalisin perustein avustuksiin, nuorten työpajatoimintaan ja muuhun sosiaaliseen työllistämiseen
- rahaston varoista jaetaan vuosittain 20.000 euroa hakemusten perusteella, erityisen painavista syistä kunnanhallituksen harkinnan mukaan vuosittainen jaettava summa voi olla suurempi
Rahastosta ei ole aiemmin jaettu avustuksia eikä säännöissä mainita erikseen mihin mennessä vuosittain jaettavat varat on laitettava hakuun. Avustusten on kuitenkin selkeintä järjestää samaan aikaan syksyn yhdistysavusten hakuajan kanssa.
Rahaston vuosittain jaettavista varoista jätetään 5 000 euroa jaettavaksi myöhemmin nuorten työpajatoimintaan ja muuhun sosiaaliseen työllistämiseen.
Asian valmistelija
talouspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi Veli Simosen rahastosta 15.000 euroa:
- Sosiaalisin perustein lasten harrastamisen tukemiseen 100 - 500 euroa / hakija
- Sosiaalisin perustein sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi
- Avustusta kulttuuritapahtumiin tai kulttuuritekoihin
- Hakijan tulee olla: Tohmajärven kunnassa toimiva yhdistys tai yritys tai tohmajärveläinen yksityinen henkilö
- Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella: kirjaamo@tohmajarvi.fi
- Hakuaika päättyy 30.9.2022
- Kunnanhallitus myöntää avustukset lokakuussa 2022 kunnanjohtajan, kehittämispäällikön ja työllisyyskoordinaattorin valmistelusta
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa paikalla asiantunijana tämän asian keskustelun aikana klo 18:17 - 18:28.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin TAUKO klo 18:29 - 18:35.
________
Kunnanhallitus 26.09.2022 § 308
Hakuaika on päättymässä mutta hakemuksia on tullut verrattain pieni määrä. Haun markkinointi käynnistyi henkilöstön lomista johtuen myöhässä. Hakuaikaa jatkamalla mahdollistettaisiin hakeminen laajemmalle joukolle.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus jatkaa hakuaikaa 31.10.2022 saakka.

Kunnanhallitus 14.11.2022 § 367
246/02.05.01.02/2022 [Veli Simosen rahasto - hakemukset]
1/07.02.00.00/2022 [Kunnan kuulutukset 2022, KKUUL]
202/02.07.02/2021 [Veli Simosen rahaston perustaminen ja rahaston säännöt]
Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 19 kappaletta. Hakemuksista 13 on yksityishenkilöiltä, 4 yhdistykseltä ja kaksi hakemusta on lähetetty niin, että kysessä ei ole henkilö, ei yritys, eikä yhdistys. Myönnettävissä olevia avustuksia on 8 eri hakijalle yhteensä 6.030 euron edestä. Myönnettävissä olevissa avustuksissa on kaksi yhdistystä ja kuusi yksityistä henkilöä.
Hakemuksia tuli paljon lasten harrastamista koskien. Hakukuulutuksessa mainittiin, että tukea myönnettävän lasten harrastamiseen seuraavasti: "Sosiaalisin perustein lasten harrastamisen tukemiseen 100 - 500 euroa / hakija". Hakemuksista 10 oli sellaisia, joissa ei ilmennyt perusteluja hakemukselle. Näiden hakemusten osalta pyydetään täydennystä. Seuraavalla kerralla avustushaussa on syytä tehdä yhteistyöstä sosiaalitoimen kanssa, jolloin varmistetaan rahastossa määritelty tarkoituksenmukainen kohderyhmä. Hakeminen on syytä toteuttaa seuraavalla kerralla valmiin lomakkeen kautta, jolloin lomake ohjaa hakemuksen jättäjän antamaan kaikki tarvittavat tiedot avustuksen hakua koskien.
Esityslistan oheismateriaali sisältää salassa pidettäivä tietoja. Julkisuuslain 24.1 §:n 23 kohdan mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön vuosituloista tai kokonaisvarallisuudesta taikka tuen tai etuuden perusteena olevista tuloista ja varallisuudesta taikka jotka muutoin kuvaavat hänen taloudellista asemaansa ovat salassa pidettäviä.
Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 §, kohdan 35 mukaan kunnanhallitus voi siirtää ratkaisuvaltansa alaiselleen viranomaiselle. Hallinnollisesti on tarkoituksenmukaisempaa päättää yksilön etuun kohdistuvista avustuksista viranhaltijan toimesta.
Asian valmistelija
kunnnanjohtaja, kehittämispäällikkö, työllisyyskoordinaatori
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus myöntää kunnanjohtajalle toimivallan avustusten myöntämiseen. Lisäksi kunnanhallitus ilmoittaa, ettei se käytä otto-oikeuttaan Veli Simosen rahastosta maksettavien avustusten myöntämistä koskeviin päätöksiin.
Merkitään, että Elina Väistö poistui kokouksesta tämän asian keskustelun ja pätäöksenteon ajaksi kello 16:10 - 16:23.

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin TAUKO klo 16:24 - 16:30.